Tule tekemään kanssamme hyvää – lahjoita lapselle tai nuorelle harrastus!

Kuopion kansalaisopisto on ensimmäistä kertaa mukana Joulupuu-keräyksen yhteistyökumppanina. Yhteiskuntavastuuta korostavan hyväntekeväisyyskampanjan toiveena on, ettei yksikään alueen lapsi tai nuori jäisi ilman joululahjaa. Keräys järjestetään 27.11.-13.12.2020 eri toimipisteissä, joissa yhtenä mukana on Kuopion kansalaisopiston asiakaspalvelupiste Puistokartanossa.

Tänä vuonna mukaan toivotaan erityisesti lahjakortteja eri-ikäisten lasten ja nuorten harrastuksiin. Voit ostaa itse valitsemasi kurssin tai osallistua useamman lahjoittajan yhteiseen lahjakorttiin, joiden suuruus voi vaihdella lahjoitusten mukaan. Keräyksen toteuttaa Kuopion Nuorkauppakamari ry yhteistyössä Kuopion kaupungin sosiaalitoimen ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

“Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee mahdollisuuden kehittää ja toteuttaa itseään mieluisan harrastuksen parissa. Kansalaisopistossa tämä on mahdollista hyvin monin eri tavoin. Erityisesti lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistaminen kaikille lapsille on mielestämme tärkeää, eikä harrastaminen saa jäädä perheen taloudellisista resursseista kiinni. Kansalaisopisto tarjoaa lapsille ja nuorille kursseja monipuolisesti koko toiminta-alueellaan, myös maaseudulla. Joulupuu -kampanja tukee erinomaisesti Kuopion kansalaisopiston arvoja ja ekologisia toimintatapoja.”

Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen

Lisätietoa löydät osoitteesta www.joulupuukuopio.fi