Kuvataide

Kuopion kansalaisopisto, kuvataide. Hymyilevä nainen maalaustelineen edessä.

Kuvataide

Tule mukaan taiteilemaan! Kuopio kansalaisopiston kuvataide tarjoaa sinulle monipuolisia mahdollisuuksia havaitsemiseen ja tekemisen ilon löytämiseen. Taideopiskelun tavoitteita ovat esim. värien, muotojen ja materiaalien hallinnan kehittyminen, itseilmaisun ja luovuuden rikastuminen sekä kulttuurin ja taiteen tuntemuksen syventyminen. Kansalaisopiston taideopettajat ovat oman oppiaineensa ammattilaisia. Voit aloittaa opiskelun alkeista tai lämmitellä vanhoja unohtuneita taitojasi. Voit myös jatkaa rakasta harrastustasi siitä mihin edellisellä kurssilla jäit. Kansalaisopiston taidekurssilla jokainen työskentelee omista lähtökohdistaan, oman työnsä parissa. Erilaisia työtapoja ja näkökulmia löytyy myös toisten ryhmäläisten kautta!

Tutustu verkkokaupassamme kurssitarjontaan. Kurssinimen yhteydessä oleva numero ilmaisee ryhmän taitotason: 1-2 alkeet ja perusteet, 2-3 kokeneempien ryhmä.

Jos sinulla on kurssitoiveita tälle ainealueelle, ole yhteydessä ainealueen suunnittelusta vastaavaan opettajaan.

Seuraa Kuopion kansalaisopiston kuvataidetta Instagramissa: kuopionkansalaisopisto_kuvis

Grafiikka

Taidegrafiikassa kuva tehdään painolaatalle ja se painetaan laatalta paperille. Grafiikan menetelmien kirjo on monipuolinen. Tiesitkö, että taidegrafiikan edelläkävijämestareita olivat mm. Albrecht Dürer ja Rembrandt? Osa menetelmistä on hyvin perinteisiä, mutta uusiakin kehitetään jatkuvasti. Voit rakentaa kuviisi graafisia kontrasteja tai herkistellä viivan ja pinnan hienovaraisilla, herkillä sävyillä. Kansalaisopiston grafiikan kurssilla tutustut mm. metallilevylle tehtävään syväpainografiikkaan tai kohopainografiikkaan, jossa käytetään mm. Lino- tai puupiirrosta. Taidot karttuvat menetelmä kerrallaan ja vähitellen opit hyödyntämään tekniikkavalikoimaa monipuolisesti.

Kalligrafia

Kalligrafia – eli taidetekstaus – tarjoaa mahdollisuuden keskittyä kirjainkiemuroihin ja sanojen sommitteluun. Iloitse kirjaimien kauneudesta, keveydestä ja symmetriasta. Uppoudu ja keskity kirjoittamaan kauniisti. Kalligrafian kursseillamme tutustut perustekniikoihin ja perinteisiin kirjaintyyleihin, mutta saatat innostua myös kokeilevista, vapaammista koukeroista. Sommittelun taito on tärkeä osa taidetekstausta ja värit ovat taidetekstaajan työkaluja. Kursseillamme opit sommittelemaan kirjaimet, sanat ja lauseet huolellisesti teokseen ja kirjoittamaan värillisille pohjille tai tekemään omia teemoihin sopivia väripohjia.

Keramiikka

Nyrkit savessa ja muodot hyppysissä! Tule opettelemaan keramiikan perustekniikoita ja ihmettelemään savilaatujen ja lasitepintojen ihanuutta. Muotoillaan ja rakennetaan savesta omien ideoiden ja toiveiden pohjalta astioita ja muita käyttö-, koriste- ja taide-esineitä. Myös dreijaaminen ja saviesineen valaminen on mahdollista joillakin keramiikkakursseilla. Materiaalit ja polttomaksut sisältyvät kurssin hintaan. Käytössäsi on monia kauniita savilaatuja ja pintakäsittelyaineita.

Kuvanveisto

Tule ihastumaan monipuoliseen veistostaiteeseen ja työskentelemään ammattitaiteilijan johdolla sekä tutustumaan kuvanveistoon nykytaidemuotona. Kursseilla perehdyt kolmiulotteisen kuvatyöskentelyn perusteisiin. Työskentelet mm. saven, kipsin ja betonin kanssa muovaillen ja valaen. Materiaalina voit käyttää myös mitä tahansa ympäristöstäsi löytyvää, kunhan saat siitä rakennettua kolmiulotteisen teoksen.

Lasitekniikat

Läpikuultavan värillisen lasin kimmeltävä kauneus vie mennessään ja palasten sommittelu oikeille paikoille on hauskaa. Lasikursseilla työskennellään Tiffany-, lyijylasi- tai lasimosaiikkimenetelmin ja tehdään pienimuotoisia lasinsulatuksia ja taivutuksia sulatuslaseista. Sinun ainutlaatuinen taidelasiteoksesi syntyy valitsemiesi kuvioiden ja muotojen sommitteluna.

Tekniikkaan liittyvää tietoa ja vinkkejä saat opettajalta, kuten myös neuvoja materiaalien hankintaan. Voit lainata työvälineitä opistolta.

Piirustus ja maalaus

Uppoutuminen värien ja viivojen maailmaan tuo iloa ja uutta niin aloittelijalle kuin pitkään harrastaneellekin. Onko akvarelli, hiilipiirustus, pastellit vai akryyli- tai öljyvärit sinun juttusi? Meillä on mistä valita. Piirustus- ja maalauskursseissa on paljon vaihtoehtoja, myös menetelmiä ja aiheita on laajasti. Kursseilla voit tutustua abstraktiin taiteeseen tai maisemamaalaukseen tai työskennellä esim. mallin tai asetelman parissa. Saat tehtäviä opettajalta, mutta voit toteuttaa myös omia ideoitasi ja omaa ilmaisuasi kuvallisen ilmaisun perusasioita – sommittelua ja värioppia – unohtamatta. Piirtäminen ja maalaaminen houkuttelee havainnoimaan ympäristöä ja löytämään uusia näkökulmia.

Posliininmaalaus

Tule maalaamaan posliiniesineille, astioihin tai laatoille kuvia ja kuvioita, viivoja ja pintoja! Kursseilla tutustutaan eri posliininmaalausmenetelmiin ja perehdytään sivellintekniikoihin sekä posliininmaalausväreihin ja niiden käyttöön. Saat ideoita ja vinkkejä moderneihin ja perinteisiin maalaustapoihin sekä pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan täysin uniikkeja esineitä ja astioita.

Valokuva ja video

Irtaudu automatiikasta ja ota haltuun oman kamerasi toiminnot ja kehity kuvaajana uudelle tasolle! Valokuvauskursseilla voit aloittaa digijärkkärin käytön ihan alkeista (1-tason kurssit) tai syventää jo aiemmin hankittuja valokuvaustaitojasi useilla eri valokuvaus- ja kuvankäsittelykursseilla. Teknisten taitojen kehittymisen ohessa kursseilla paneudutaan valokuvan sommitteluun ja oman valokuvailmaisusi kehittämiseen. Puistokartanon kuvankäsittelyluokassa käytössäsi on Adoben kuvankäsittely -editointiohjelmistot ja mediastudiossa voit harjoitella studio- tai tuotekuvausta.

Videoiden teko onnistuu nykyään kännykälläkin, kotikonstein. Siksi video onkin niin hauska – jokaiselta löytyy elokuvastudio taskusta! Ammattilaisopettajan vinkit kuvakulmiin, sommitteluun, värimaailmaan ja tarinaan sekä leikkauksiin auttavat sinua näkemään videon teon eri puolia sekä toteuttamaan projektisi taidokkaammin.

Taidehistoria ja taiteen teoria

Haluaisitko tietää lisää kuvataiteesta ja taidehistoriasta? Luennoilla ja keskustelukursseilla tutustut eri taidesuuntauksiin ja opit taiteilijoista ja heidän töistään. Kuvien katselu ja opiskelu on yksi taideharrastamisen muoto. Siitä on iloa ja tukea taiteilevalle harrastajalle ja taiteen katselusta nauttivalle.

Digitaaliset menetelmät

Digitaaliset piirustussovellukset ja kuvien digitaalinen muokkaus ovat kuvantekijän työkaluja siinä missä lyijykynä tai sivellinkin. Näillä kursseilla opit hyödyntämään uusia välineitä osana työskentelyprosessiasi. Digitaalinen taide solahtaa kevyesti someen ja digitaalisille alustoille, josta taidetta on helppo ja kiva jakaa.