Ilmainen juhlakonsertti – Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan 28.11.2026– ilmoittaudu mukaan

Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan koko lukuvuoden opiston eri tapahtumissa. Juhlavuoden päätapahtuma on kuitenkin lauantaina 28.11.2026 klo 16–17 järjestettävä Yhdessä kasvaen – 110 vuotta toivoa, oppimista ja osallisuutta -juhlakonsertti. Konsertti pidetään Kuopion kaupungintalon juhlasalissa.

Juhlakonsertin ohjelma rakentuu kansalaisopiston opiskelijoiden musiikki- ja tanssiesityksistä. Lavalla nähdään ja kuullaan oppimisen iloa, heittäytymistä ja yhdessä tekemistä, juuri niitä asioita, jotka tekevät kansalaisopistosta meille tärkeän.

Konsertin nimi Yhdessä kasvaen kuvaa opiston 110-vuotista taivalta. Sukupolvet ovat vaihtuneet ja maailma on muuttunut, mutta halu oppia uutta, löytää oma tapa tehdä ja kokea sekä tulla yhteen muiden kanssa on säilynyt. Ja yhdessä tekemisen hengessä Kuopion kansalaisopisto kutsuu kaikki mukaan juhlakonserttiin. Konserttiin on vapaa pääsy, mutta paikka tulee varata ennakkoon kansalaisopiston verkkokaupasta, sillä paikkoja on rajoitetusti.

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta!

Yhdessä kasvaen – 110 vuotta toivoa, oppimista ja osallisuutta
📅 Lauantai 28.11.2026 klo 16–17
📍 Kuopion kaupungintalon juhlasali
🎟️ Vapaa pääsy, paikkavaraus ennakkoon kansalaisopiston verkkokaupasta

Kuopion kansalaisopisto täyttää 110 vuotta – juhlavuosi alkaa torstaina 22. lokakuuta

Kuopion kansalaisopisto täyttää 110 vuotta torstaina 22.10.2026. Päivälleen 110 vuotta aikaisemmin, 22. lokakuuta 1916, opiston toiminta käynnistyi avajaisjuhlallisuuksilla Kuopion kaupungintalolla. Nyt alkava juhlavuosi nostaa esiin opiston pitkää historiaa, mutta ennen kaikkea sitä, mitä kansalaisopisto merkitsee kuopiolaisille tänä päivänä.

Kuopion kansalaisopiston juuret ulottuvat kuitenkin 110 vuotta pitemmälle, vuonna 1914 perustettuun Kuopion Työväenopistoon. Työväenopiston toiminta jäi valitettavan lyhytaikaiseksi, sillä opiston ylläpitoon suunnitellut anniskeluvoittovarat eivät riittäneet sen toiminnan rahoittamiseen. Työväenopisto lakkautettiin 1915 ja sen tilalle ryhdyttiin heti suunnittelemaan uudenlaista, ohjelmaltaan laajempaa oppilaitosta. Suunnittelun tuloksena syntyi Kuopion kansalaisopisto.

Ensimmäisenä lukuvuonna 1916–1917 opetusta järjestettiin Museossa sijainneessa ”kansankirjaston huoneistossa”. Opiston ensimmäisenä johtajana toimi filosofian kandidaatti Emerik Olsoni, ja opiskelijat maksoivat oppilasmaksuna koko lukuvuodesta yhden markan.

Opetus oli jo tuolloin hämmästyttävän monipuolista. Ohjelmassa oli paljon luentoja ja opetusta ”harjoitusaineissa”. Harjoitusaineita olivat kirjoitus, kirjanpito ja laskento. Näitä opetettiin kaksi tuntia viikossa. Peräti 85 luennolla käsiteltiin sielutiedettä, anatomiaa ja terveysoppia, periytymistä, eläintiedettä sekä kunnallispolitiikkaa. Suomalais-ugrilaisille kansoille oli omistettu 13 luentoa ja suomalaisten kansojen alkuhistorialle kolme. Myös kirjallisuus kuului ohjelmaan: Aleksis Kiveä ja hänen teoksiaan käsiteltiin neljällä luennolla sekä Runebergiä, Lönnrotia ja Kalevalaa yhdellä luennolla.

Ensimmäisenä lukuvuonna opiskelijoita oli 213. Heistä ”varsinaista työväkeä” oli 53 %, ”liikeapulaisia y. m. liikemiehiä” oli 22 % ja muita 25 %. Opetuksen lisäksi opiskelijat kokoontuivat myös toveri-iltoihin. Ensimmäinen lukuvuosi päättyi yhteiseen illanviettoon 22. huhtikuuta.

Paljon on 110 vuodessa muuttunut – opiskelijoitakin on nykyisin yli 12 000, täytettyjä kurssipaikkoja on lähes 25 000 ja kursseja, luentoja sekä tapahtumia on hieman yli 2 000 – mutta toiminnan perusajatus on säilynyt tunnistettavana. Kansalaisopisto tarjoaa edelleen mahdollisuuksia oppia uutta, kehittää omia taitoja, löytää uusia kiinnostuksen kohteita ja kokoontua yhteen muiden kanssa.

Kuopion kansalaisopiston 110-vuotisjuhlavuosi jatkuu toukokuuhun 2027.

Tutustu tämän päivän kurssitarjontaan ja tule sinäkin osaksi kansalaisopiston historiaa.

Katso Kuopion kansalaisopiston 100-vuotishistoriavideo.

Blogikirjoitus arjen pienistä kohtaamisista

Hanna-Reetta Metsänheimo, Kuopion kansalaisopiston suunnittelijaopettaja ja Kuopion kaupungin seniorityöryhmän puheenjohtaja, on kirjoittanut Vanhustenviikon kunniaksi kansalaisopiston blogiin ajatuksia herättävän tekstin arjen pienistä kohtaamisista.

Hän muistuttaa kirjoituksessaan niiden merkityksestä. Kiireinen elämä vie huomion helposti pois ympärillä olevista ihmisistä, vaikka juuri aidot kohtaamiset, katsekontakti, hymy ja läsnäolo lisäävät hyvinvointia ja vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Hanna-Reetan teksti kannustaa pysähtymään ja huomaamaan niin sanottuja rakkauden mikrohetkiä, pieniä ystävällisiä tekoja ja kohtaamisia, jotka tuovat hyvää sekä niiden saajalle että antajalle. Samalla kirjoitus nostaa esiin vanhojen ihmisten elämänviisauden sekä jokaisen ihmisen tarpeen tulla nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi.

Viesti on ajankohtainen näin Vanhustenviikolla, mutta myös aina. Lempeys, läsnäolo ja välittäminen rakentavat ihmisyyden verkkoa, joka kannattelee meitä kaikkia.

Lue Hanna-Reetan kirjoitus Kuopion kansalaisopiston blogista.

Tekoäly haastaa rehtorinkin uudistumaan

Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen osallistui Maltalla Erasmus+ -kurssille, jossa pohdittiin oppimista ja johtamista digitaalisella aikakaudella. Keväisen kurssin keskeinen viesti oli selkeä: tekoäly ei ole enää tulevaisuuden ilmiö, vaan jo nyt osa koulutuksen arkea.

Kurssilla tutustuttiin tekoälyn mahdollisuuksiin opetuksessa, oppimisen tukemisessa ja oppilaitosten johtamisessa. Samalla korostui ajatus siitä, että tekoäly ei ole pelottava asia. Sitä kannattaa hyödyntää välineenä, joka vapauttaa aikaa ihmisten kohtaamiseen, pedagogiseen kehittämiseen ja yhteistyöhön.

Rehtorimme palasi Maltalta uusien oivallusten, käytännön työkalujen ja kansainvälisten kontaktien kanssa. Tärkeimpänä jäi kuitenkin ajatus siitä, että tekoälyn aikakaudellakin oppimisen keskiössä ovat ihminen, uteliaisuus, yhteistyö ja rohkeus uudistua.

👉 Lue Kirstin koko kirjoitus EPALEn – Aikuiskoulutuksen eurooppalaisen foorumin – sivuilta.

Lokakuu kutsuu – kursseja maaseudulla – vielä paikkoja vapaana

Päivät lyhenevät, illat pimenevät ja ilmakin muuttuu kylmemmäksi. Lokakuu tulee ja alkaa sisäharrastusten kausi!

Oletko jo miettinyt, mitä teet, kun kalenterilehti kääntyy yhä pimeneville illoille? Jos et, niin meillä on sinulle erinomaisia ehdotuksia ja näille kaikille maaseutumme kursseille on vielä paikkoja vapaana.

Lokakuu kutsuu muun muassa tekemään käsitöitä. Tulisitko neulekahvilaan, vai oletko kiinnostunut hopeatöistä, puutöistä, verhoilusta ja entisöinnistä, nypläyksestä, huovutuksesta, lasinsulatusta vai Tiffany-töistä.

Mutta jos tie sydämeesi käy vatsan kautta, niin Etelä- ja Länsi Kuopiossa Leidit pääsevät herkuttelemaan ja Rautavaaralla alkaa kokkikurssi kaikille kiinnostuneille.

Nilsiässä opetellaan lisäksi verkkoasiointia, jos digimaailma mietityttää ja Etelä- ja Länsi Kuopiossa aloitetaan lokakuu pistämällä jalalla koreasti bluesin tahdissa.

Jos lokakuussa kursseja ei ala lähellä sinua, katso verkkokaupastamme koko alueemme syksyn kurssitarjonta.

Etelä- ja Länsi-Kuopio

Lavatanssin lyhytkurssi: Blues 4.10.2026 su 10:15–12:30 Vehmasmäen koulu
Korupaja -lapsi ja aikuinen yhdessä A 11.10.2026 su 10–13 Haminalahden nuorisoseurantalo
Herkuttelevat Leidit A 25.10.2026 su 15–19:30 Valoharju keittiö
Katso myös kaikki Etelä- ja Länsi-Kuopiossa syyslukukaudella alkavat kurssit.

Nilsiä, Juankoski ja Rautavaara

Nilsiä
Lasinsulatus ja tiffanytyöt A Nilsiä 2.–4.10.2026 pe 17–21 la ja su 9–18 Nilsiän yhtenäiskoulu
Huonekalujen verhoilu Nilsiä A syksy 3.10.–29.11.2026 la ja su 9–15:30 Arja Koistisen työtila
Verkkoasiointi 27.10.–24.11.2026 ti 10–11:30 virastotalo, kansalaisopiston luokka
Katso myös kaikki Nilsiässä syyslukukaudella alkavat kurssit.

Juankoski
Hopeatyö Juankoski A 23.–25.10.2026 pe 17–21 la ja su 11–17:30 Ruukinkoulu
Muuruveden käsityö- ja neulekahvila 28.10.–25.11.2026 ke 17:30–20 Pienen traktorin puoti, kahvila
Katso myös kaikki Juankoskella syyslukukaudella alkavat kurssit.

Rautavaara
Kokkikurssi syksy 5.10.–16.11.2026 ma 16–18:30 Rautavaaran yläkoulu
Lasinsulatus ja tiffanytyöt A Rautavaara 16.–18.10.2026 pe 17:30–21:30 la 9–19:30 su 9–18:30 Rautavaaran yläkoulu
Puukon valmistus Rautavaara 24.10.–1.11.2026 la ja su 9–18 Rautavaaran yläkoulu
Katso myös kaikki Rautavaaralla syyslukukaudella alkavat kurssit.

Vehmersalmi, Kaavi ja Tuusniemi

Vehmersalmi
Räsälän nypläys syksy, pienryhmä 3.10.–5.12.2026 la 10–15:30 Räsälän kylätalo
Katso myös kaikki Vehmersalmella syyslukukaudella alkavat kurssit.

Kaavi
Huovutus Kaavi 23.–25.10.2026 pe 17:30–20:30 la ja su 9:30–16 Kirkonkylän koulu
Katso myös kaikki Kaavilla syyslukukaudella alkavat kurssit.

Tuusniemi
Tiffany-lyijylasi-mosaiikki A 23.–25.10.2026 pe 18–21:15 la ja su 9–16:15 Turulan koulukeskus
Entisöinti ja puutyöt Tuusniemi A 31.10.–15.11.2026 la ja su 9–17 Turulan koulukeskus
Katso myös kaikki Tuusniemellä syyslukukaudella alkavat kurssit.

Asiakaspalvelu

Katso kansalaisopiston asiakaspalvelun aukioloajat ja puhelinnumerot.

Vielä ehdit mukaan, uusia kursseja alkaa pian – Etelä- ja Länsi-Kuopio, Maaninka, Vehmersalmi, Nilsiä, Juankoski, Rautavaara, Kaavi, Tuusniemi

Uusia kursseja alkamassa! Syksy on tuonut tullessaan runsaasti mahdollisuuksia oppia uutta, liikkua, luoda ja tavata muita samanhenkisiä ihmisiä. Tulevina viikkoina käynnistyy monia mielenkiintoisia uusia kursseja eri puolilla laajaa toimialuettamme.

Tarjolla on hyvinvointia, liikuntaa, käsitöitä, kulttuuria ja luovaa tekemistä. Tai voit löytää uuden harrastuksen tanssin, käsitöiden, joogan, keramiikan, kirjallisuuden tai vaikkapa aivojen hyvinvointia tukevien opintojen parista. Mukana on sekä lyhytkursseja että koko syksyn mittaisia kursseja, joten vaihtoehtoja löytyy erilaisiin elämäntilanteisiin ja aikatauluihin.

Jos olet suunnitellut uuden harrastuksen aloittamista tai palaamista vanhan kiinnostuksen pariin, nyt on erinomainen hetki ilmoittautua mukaan.

Alla olevat kurssit käynnistyvät jo lähiaikoina ja niille on vielä joitakin vapaita paikkoja. Tutustu tarjontaan, valitse omasi ja tule mukaan kokemaan oppimisen iloa lähellä kotia.

Klikkaa kurssia tutustuaksesi siihen ja ilmoittaudu mukaan verkkokaupassamme. Nähdään kurssilla!

Tutustu verkkokaupassamme myös koko lukuvuoden kurssitarjontaan.

Uusia kursseja

Etelä- ja Länsi-Kuopio
Lavatanssin lyhytkurssi: Salsaa lavatanssijoille 20.9.2026 su 10:15–12:30 Vehmasmäen koulu
Väriä elämään käsityöstä A 22.9.–3.11.2026 ti 17:30–20:00 Lamperilan Monari
Hyvinvointia yhdessäolosta Rytky syksy 24.9.–3.12.2026 to 11:00–12:30 Rytkyn leirikeskus
Tuunataan kangaskassi ja penaali 26.9.2026 la 10:00–14:00 Von Wrightin koulu
Käsityötreffit syksy 26.9.–28.11.2026 la 10:00–15:00 Hirvilahden nuorisoseurantalo
Kirjallisuustuokio A 27.9.–22.11.2026 su 15:00–17:30 Lamperilan Monari
Lavatanssin lyhytkurssi: Blues 4.10.2026 su 10:15–12:30 Vehmasmäen koulu

Maaninka
Huolla aivot virkeiksi, startti Maaninka syksy 21.9.–16.11.2026 ma 14:45–16:00 Maaninkatalo
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja A Maaninka syksy 21.9.–16.11.2026 ma 11:30–13:00 Maaninkatalo

Vehmersalmi
Räsälän kudonta ja käsityöt syksy 21.9.–16.11.2026 ma 13:00–16:15 Räsälän kylätalo
Iloa käsityöstä Vehmersalmi syksy 24.9.–3.12.2026 to 17:00–20:00 Vehmersalmen koulu
Mustinlahden kudonta ja käsityöt syksy 30.9.–25.11.2026 ke 12:00–16:00 Mustinlahden kylätalo
Räsälän nypläys syksy, pienryhmä 3.10.–5.12.2026 la 10:00–15:30 Räsälän kylätalo

Nilsiä
Lavalatinot Nilsiä syksy 18.9.–27.11.2026 pe 16:30–18:00 Nilsiän yhtenäiskoulu
Ikoninmaalaus Nilsiä syksy 19.9.–28.11.2026 la 10:00–14:00 virastotalo
Palonurmen kahvakuula 21.9.–30.11.2026 ma 17:15–18:15 Poukama
Käsitöitä kaikille illalla syksy 22.9.–1.12.2026 ti 17:00–19:15 Arja Koistisen työtila
Yin-Jooga syksy 22.9.–1.12.2026 ti 19:30–20:30 Manttu
Iloa käsityöstä Nilsiä, päiväryhmä syksy 23.9.–2.12.2026 ti 12:30–15:30 ke 12:30–15:30 virastotalo
Lasinsulatus ja tiffanytyöt A Nilsiä 2.–4.10.2026 pe 17:00–21:00 la ja su 09:00–18:00 Nilsiän yhtenäiskoulu

Juankoski
Lavalatinot Juankoski syksy 18.9.–27.11.2026 pe 18:45–20:15 Juantehtaan koulu
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja Juankoski syksy 24.9.–19.11.2026 to 10:30–12:00 Virastotalo

Rautavaara
Kokkikurssi syksy 5.10.–16.11.2026 ma 16:00–18:30 Rautavaaran yläkoulu

Kaavi
Huolla aivot virkeiksi, startti ja tehtäväpaja Kaavi syksy 23.9.–18.11.2026 ke 09:30–11:00 Nuorisotalo

Tuusniemi
Kudonta ja käsityöt syksy 21.9.–30.11.2026 ma 17:00–19:30 Tuusniemen käsityökeskus
Etelä-Tuusniemen kudonta ja käsityöt syksy 21.9.–30.11.2026 ma 12:30–15:30 Kojanlahden koulu
Etelä-Tuusniemen tuolijumppa-kehonhuolto syksy 21.9.–30.11.2026 ma 15:30–16:30 Toimintakeskus Hupeli
Keramiikka A syksy 23.9.–2.12.2026 ke 10:00–13:00 Savetar
Keramiikka B syksy 24.9.–3.12.2026 to 17:30–20:30 Savetar

Kuopion kansalaisopiston asiakaspalvelu  

Puhelinpalvelu 017 184 711 ti ja to klo 10–14 ja ke klo 12–17 
Puistokartanon asiakaspalvelu ti klo 10–14 ja ke klo 12–17 
Laskutuksen puhelinpalvelu 044 718 4712 ma ja to klo 9–11 

Kuopion kansalaisopiston yhteystiedot ja asiakaspalvelun tarkemmat tiedot voit katsoa Yhteystiedot ja asiakaspalvelu-verkkosivultamme.

Seniorikurssit – uusi harrastus ja mukavaa seuraa

Liikettä, hyvinvointia, yhdessä tekemistä ja uusia elämyksiä. Kuopion kansalaisopiston seniorikurssit tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia pitää huolta itsestä niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Tarjolla on muun muassa seniorijoogaa, seniori- ja tuolijumppaa, tanssiliikuntaa, asahia, vesijumppaa sekä kuntosaliharjoittelua. Muistia ja aivoterveyttä tukevat Muistikoulut ja Huolla aivot virkeiksi -kurssit puolestaan tarjoavat virikkeitä ja vinkkejä arkeen. Ruoanlaitosta kiinnostuneille on tarjolla suosittuja seniorikokkien ja mieskokkien kursseja.

Vaikka kurssit on suunnattu erityisesti senioreille, myös muut kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita. Mielenkiintoisen harrastuksen parissa on mahdollista ylläpitää toimintakykyä, oppia uutta ja tavata samanhenkisiä ihmisiä. Tervetuloa mukaan!

Alueesi seniorikurssit alla, tutustu niihin. Klikkaa kurssia ja pääset verkkokaupaamme lukemaa siitä lisää ja ilmoittautumaan.

Tutustu myös opintosetelialennukseen. Se on tarkoitettu ansiotyössä käymättömille eläkeläisille sekä maahanmuuttajille, joilla on kotikunta Suomessa. Alennuksen saa kursseista, joiden yhteydessä on merkintä ”Tämä kurssi on opintosetelikurssi”. Alennus on yleensä 10 € kurssimaksusta tai kurssi voi olla myös kokonaan maksuton. Puistokartanon kudonnasta alennus on 1 € päivältä. Alennus myönnetään automaattisesti, kun ilmoitat verkkokaupassa alennusoikeudestasi vastaamalla lisäkysymykseen ”Kyllä”. Alle 64-vuotiaita eläkeläisiä voidaan pyytää tarvittaessa todistamaan oikeutensa alennukseen.

Katso myös kurssit, joissa voi hyödyntää opintosetelialennusta (verkkokauppa).

Seniorikurssit 2026–2027

Kuopio
Seniorijooga syksy 3.9.–26.11.2026 to 17:00–18:30 Melankadun toimintakeskus
Seniorikokit torstai syksy 3.9.–10.12.2026 to 10:00–13:00 Puistokartano
Maanantai aamupäivän mieskokit syksy 7.9.–30.11.2026 ma 09:30–12:15 Puistokartano
Maanantai iltapäivän mieskokit syksy 7.9.–30.11.2026 ma 13:00–15:45 Puistokartano
Muistikoulu B syksy 21.10.–9.12.2026 ke 10:00–11:30 Puistokartano
Muistikoulu C syksy 22.10.–10.12.2026 to 12:30–14:00 Puistokartano
Maanantai aamupäivän mieskokit kevät 11.1.–12.4.2027 ma 09:30–12:15 Puistokartano
Maanantai iltapäivän mieskokit kevät 11.1.–12.4.2027 ma 13:00–15:45 Puistokartano
Muistikoulu A kevät 11.1.–19.4.2027 ma 11:00–12:30 Puistokartano
Kevyttä tanssia iskelmän ja lavamusiikin rytmeihin senioreille kevät 13.1.–14.4.2027 ke 10:00–10:45 Puistokartano
Senioreiden tanssiliikunta kevät 13.1.–14.4.2027 ke 15:15–16:00 Wanha Lumit
Muistikoulu B kevät 13.1.–14.4.2027 ke 10:00–11:30 Puistokartano
Seniorikokit torstai kevät 14.1.–22.4.2027 to 10:00–13:00 Puistokartano
Seniorijooga kevät 14.1.–15.4.2027 to 17:00–18:30 Melankadun toimintakeskus
Muistikoulu C kevät 14.1.–15.4.2027 to 12:30–14:00 Puistokartano

Etelä- ja Länsi-Kuopio
Hyvinvointia yhdessäolosta Rytky syksy 24.9.–3.12.2026 to 11:00–12:30 Rytkyn leirikeskus
Hyvinvointia yhdessäolosta Rytky kevät 21.1.–29.4.2027 to 11:00–12:30Rytkyn leirikeskus

Karttula
Senioritanssi Karttula syksy 4.9.–27.11.2026 pe15:30–17:00 Kissakuusenkoulu
Senioritanssi Karttula kevät 15.1.–23.4.2027 pe 15:30–17:00Kissakuusenkoulu

Riistavesi
Seniorijumppa kevät 11.1.–19.4.2027 ma 16:20–17:20 Riistaveden Monitoimijatalo

Vehmersalmi
Ukkojumppa syksy 14.9.–23.11.2026 ma 17:30–19:00 Vehmersalmen koulu
Ukkojumppa kevät 11.1.–12.4.2027 ma 17:30–19:00 Vehmersalmen koulu

Maaninka
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja A Maaninka syksy 21.9.–16.11.2026 ma 11:30–13:00 Maaninkatalo
Huolla aivot virkeiksi, startti Maaninka syksy 21.9.–16.11.2026 ma 14:45–16:00 Maaninkatalo
Huolla aivot virkeiksi, startti Maaninka kevät 18.1.–15.3.2027 ma 14:45–16:00 Maaninkatalo
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja A Maaninka kevät 8.1.–15.3.2027 ma 11:30–13:00 Maaninkatalo
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja B Maaninka kevät 18.1.–15.3.2027 ma 13:15–14:30 Maaninkatalo

Nilsiä
Iltapäiväjumppaa ja iskelmää Pajulahdessa syksy 31.8.–30.11.2026 ma 13:45–14:45 Pajulahden koulu
Iltapäiväjumppaa ja iskelmää Pajulahdessa kevät 11.1.–19.4.2027 ma 13:45–14:45 Pajulahden koulu
Kuntosali senioreille kevät 11.1.–19.4.2027 ma 15:30–16:30 Liikuntatalo
Asahi kevät 13.1.–14.4.2027 ke 11:00–11:45 Manttu
Nilsiän seniorijumppa kevät 13.1.–14.4.2027 ke 09:45–10:45 Manttu
Nilsiän keväinen seniorijumppa 21.4.–19.5.2027 ke 10:00–11:00 Manttu

Juankoski
Asahi Juankoski 10.9.–19.11.2026 to 09:15–10:00 Virastotalo
Seniorijumppa Juankoski syksy 15.9.–1.12.2026 ti 16:15–17:00 Ruukinkoulu
Vesijumppa senioreille 2 syksy 16.9.–2.12.2026 ke 16:30–17:15 Iivolan palvelukeskus
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja Juankoski syksy 24.9.–19.11.2026 to 10:30–12:00 Virastotalo
Seniorijumppa Juankoski kevät 12.1.–6.4.2027 ti 16:15–17:00 Ruukinkoulu
Vesijumppa senioreille 2 kevät 13.1.–31.3.2027 ke 16:30–17:15 Iivolan palvelukeskus
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja Juankoski kevät 21.1.–1.4.2027 to 10:30–12:00 Virastotalo
Asahi Juankoski 21.1.–1.4.2027 to 09:15–10:00 Virastotalo

Kaavi
Kaavin seniorijumppa syksy 10.9.–3.12.2026 to 10:00–10:45 Nuorisotalo
Asahi Kaavi syksy 10.9.–3.12.2026 to 11:00–11:45 Nuorisotalo
Huolla aivot virkeiksi, startti ja tehtäväpaja Kaavi syksy 23.9.–18.11.2026 ke 09:30–11:00 Nuorisotalo
Kaavin seniorijumppa kevät 14.1.–15.4.2027 to 10:00–10:45 Nuorisotalo
Asahi Kaavi kevät 14.1.–15.4.2027 to 11:00–11:45 Nuorisotalo
Huolla aivot virkeiksi, startti ja tehtäväpaja Kaavi kevät 20.1.–31.3.2027 ke 09:30–11:00 Nuorisotalo

Rautavaara
Seniorijumppa, Rautavaara syksy 9.9.–25.11.2026 ke 16:50–17:50 Rautavaaran monitoimitalo
Rautavaaran asahi kevät 11.1.–5.4.2027 ma 15:15–16:00 Rautavaaran monitoimitalo
Seniorijumppa Rautavaara kevät 13.1.–31.3.2027 ke 16:50–17:50 Rautavaaran monitoimitalo

Tuusniemi
Tuolijumppa-rentoutusliikunta syksy 7.9.–23.11.2026 ma 16:00–17:00 Turulan koulukeskus
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja Tuusniemi syksy 16.9.–25.11.2026 ke 13:00–14:15 Tuusniemen virastotalo
Huolla aivot virkeiksi, startti Tuusniemi syksy 16.9.–25.11.2026 ke 09:30–10:45 Tuusniemen virastotalo
Etelä-Tuusniemen tuolijumppa-kehonhuolto syksy 21.9.–30.11.2026 ma 15:30–16:30 Toimintakeskus Hupeli
Tuolijumppa-rentoutusliikunta kevät 11.1.–12.4.2027 ma 16:00–17:00 Turulan koulukeskus
Huolla aivot virkeiksi, startti Tuusniemi kevät 13.1.–7.4.2027 ke 09:30–10:45 Tuusniemen virastotalo
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja Tuusniemi kevät 13.1.–7.4.2027 ke 13:00–14:15 Tuusniemen virastotalo
Etelä-Tuusniemen tuolijumppa-kehonhuolto kevät 18.1.–5.4.2027 ma 15:30–16:30 Toimintakeskus Hupeli

Kuopion kansalaisopiston asiakaspalvelu  

Puhelinpalvelu 017 184 711 ti ja to klo 10–14 ja ke klo 12–17 
Puistokartanon asiakaspalvelu ti klo 10–14 ja ke klo 12–17 
Laskutuksen puhelinpalvelu 044 718 4712 ma ja to klo 9–11 

Kuopion kansalaisopiston yhteystiedot ja asiakaspalvelun tarkemmat tiedot voit katsoa Yhteystiedot ja asiakaspalvelu-verkkosivultamme.

No Finnish Skills Needed – Learn, Connect and Create in an International Environment

Looking for a way to improve your language skills, meet new people, or explore exciting culinary traditions from around the world? Kuopio Adult Education Centre’s No Finnish Skills Needed courses offer a welcoming opportunity to learn and socialize regardless of your native language.

This autumn, participants can join a range of conversation-based language courses designed to build confidence and fluency in a relaxed atmosphere. And food lovers can discover the world through cooking and baking. The autumn programme includes a selection of hands-on workshops taught in English, from baking classics to the viral Dubai Chocolate Bar. Fans of fun and creativity can join Disney for Adults, while Space Treats offers a unique cooking experience for children and adults together.

All these No Finnish skills needed courses are perfect for international residents, exchange students and anyone who would like to learn in an English-speaking environment.

Come as you are and learn something new. No Finnish skills needed, just curiosity and a willingness to join in! Click on a course to learn more and register in our online store. We look forward to seeing you!

No Finnish Skills needed courses

These courses are held in Kuopio at Puistokartano, located at Puistokatu 20.

Languages

Discussion 2A syksy 10.9.–3.12.2026 Thu 16:15–17:45 at Puistokartano, D169 Pariisi
Discussion 2B syksy 7.9.–30.11.2026 Mon 16:15–17:45 at Puistokartano, D169 Pariisi
Discussion 3 syksy 10.9.–3.12.2026 Thu 18:00–19:30 at Puistokartano, D169 Pariisi
Deutschland aktuell – Saksaa keskustellen syksy pienryhmä 15.9.–24.11.2026 Tue 14:00–15:30 at Puistokartano, D165 Tokio

Home economics

Take Home All American Apple Pie 20.9.2026 Sun 11:30–13:30 at Puistokartano, A021 Kotitalous
Street style food from Pakistan 1 27.9.2026 Sun 12:00–15:45 at Puistokartano, A021 Kotitalous
Disney for Adults 30.10.2026 Fri 17:00–20:00 at Puistokartano, A021 Kotitalous
Space Treats – child and adult together 7.11.2026 Sat 11:30–14:30 at Puistokartano, A021 Kotitalous
The Infamous Dubai Chocolate Bar 29.11.2026 Sun 12:00–15:00 at Puistokartano, A021 Kotitalous
South Asian festive meal for Christmas 9.12.2026 Wed 17:00–20:45 at Puistokartano, A021 Kotitalous
Savory Desserts 12.12.2026 Sat 11:30–14:30 at Puistokartano, A021 Kotitalous

Etelä- ja Länsi-Kuopio, Karttula ja Maaninka – syyskuussa alkaa monia mielenkiintoisia kursseja. Vielä on paljon paikkoja vapaana.

Syyskuussa alkaa tekemisen ja luomisen ilo. Alkava syksy tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi oman hyvinvoinnin, luovuuden ja uuden oppimisen äärelle. Kuopion kansalaisopiston kursseilla Etelä- ja Länsi-Kuopiossa, Karttulassa ja Maaningalla voit löytää iloa liikkumisesta, innostua kädentaidoista, vahvistaa omaa jaksamistasi tai toteuttaa luovuuttasi yhdessä muiden kanssa. Harrastus voi tuoda arkeen kaivattua vaihtelua, uusia ystäviä ja onnistumisen kokemuksia, jotka kantavat pitkälle syksyn pimeneviin iltoihin.

Tarjolla on monipuolisesti kursseja kaikenikäisille lapsista aikuisiin. Voit lähteä kehittämään taitojasi, kokeilla jotakin aivan uutta tai palata rakkaan harrastuksen pariin pitkän tauon jälkeen. Monilla syksyn kursseilla on vielä vapaita paikkoja, joten nyt on hyvä hetki valita oma juttu ja tehdä syksystäsi entistäkin antoisampi.

Tutustu Etelä- ja Länsi-Kuopion, Karttulan ja Maaningan koko syksyn kursseihin verkkokaupassamme.

Tervetuloa mukaan tekemään syksystäsi antoisaa ja innostavaa!

Etelä- ja Länsi-Kuopio – syyskuussa alkaa
Kyläteatteri Hirvilahti syksy 31.8.–23.11.2026
Kirjallisuustuokio A 27.9.–22.11.2026
Rostikset 18.9.2026
Käsityötreffit syksy 26.9.–28.11.2026
Väriä elämään käsityöstä A 22.9.–3.11.2026
Kudontaa ja muita käsitöitä Niemisjärvi syksy 2.9.–25.11.2026
Huonekalujen entisöinti ja verhoilu Niemisjärvi syksy 3.9.–3.12.2026
Kuvataide/käsityö von Wright 7-12-v. syksy 9.9.–9.12.2026
Tuunataan kangaskassi ja penaali 26.9.2026
Käsityö Kurki 7-12-v. syksy 9.9.–9.12.2026
Käsityö Hiltula 7-9-v. syksy 9.9.–9.12.2026
eiki ja liiku 2-4 v. Hiltula A syksy 31.8.–23.11.2026
Leiki ja liiku 2-4 v. Hiltula B syksy 31.8.–23.11.2026
Leiki ja liiku 3-4 v. von Wright syksy 2.9.–25.11.2026
Leiki ja liiku 5-6 v. von Wright syksy 2.9.–25.11.2026
Muksumuskari Kurkimäki syksy 31.8.–23.11.2026
Riemun äänet -kerho 1.-3. lk. Vehmasmäki syksy 31.8.–23.11.2026
Äitiyspilates Hiltulanlahti syksy 1.9.–24.11.2026
Pilates von Wright syksy 1.9.–24.11.2026
Kehonhuolto Valoharju syksy 31.8.–23.11.2026
Kehonhuolto Hirvilahti syksy 1.9.–24.11.2026
Kehonhuolto Vanula syksy 3.9.–26.11.2026
Muokkausjumppa Niemisjärvi syksy 1.9.–24.11.2026
Muokkausjumppa Vanula syksy 3.9.–26.11.2026
Kuntoliikunta naiset Rytky syksy 31.8.–23.11.2026
Kuntoliikunta Hirvilahti syksy 4.9.–27.11.2026
Kuntoliikunta miehet Rytky syksy 2.9.–25.11.2026
Äijäjumppa Vanula syksy 3.9.–26.11.2026
Kuntonyrkkeily von Wright syksy 3.9.–3.12.2026
Toiminnallinen treeni von Wright syksy 1.9.–24.11.2026
Kahvakuula Vanula syksy 31.8.–23.11.2026
Yin jooga Hiltulanlahti syksy 2.9.–25.11.2026
Jooga Vehmasmäki syksy 1.9.–24.11.2026
Yin jooga Von Wright syksy 31.8.–23.11.2026
Saundisiskot -lauluryhmä Kurkimäki syksy 2.9.–25.11.2026
Länsirannan laulajat Kaislastenlahti syksy 4.9.–27.11.2026
Karaoke Kaislastenlahti syksy 1.9.–24.11.2026
Laulu Hiltulanlahti A syksy 1.9.–17.11.2026
Piano tai bändisoittimet Hiltulanlahti B syksy 11.9.–4.12.2026
Bändisoittimet Kurkimäki syksy 1.9.–24.11.2026
Lavatanssit Kurkimäki syksy 31.8.–23.11.2026 
Lavatanssit Vanula syksy 1.9.–24.11.2026
Lavatanssin lyhytkurssi: Salsaa lavatanssijoille 20.9.2026
Lavalatino Vanula syksy 1.9.–24.11.2026
Tanssin iloa rytmimusiikista Haminalahti syksy 1.9.–24.11.2026
Rivitanssi von Wright syksy 12.9.–21.11.2026
Hyvinvointia yhdessäolosta Rytky syksy 24.9.–3.12.2026 

Karttula – syyskuussa alkaa
Gluteenitonta arkeen ja juhlaan 20.9.–21.11.2026
Piirustus ja maalaus syksy, Karttula 7.9.–30.11.2026
Posliininmaalaus Kissakuusi 12.9.–5.12.2026 
Puu- ja metallityöt Karttula syksy 31.8.–30.11.2026
Kiitäjät 7-9 v. Karttula syksy 8.9.–1.12.2026
Pikkukiitäjät (2-4-v. ja vanhempi) Syvänniemi syksy 10.9.–3.12.2026
Pilates Pihkainmäki syksy 7.9.–30.11.2026
Kuntoliikunta Airaksela syksy 31.8.–23.11.2026
Syke ja lihaskunto Karttula syksy 8.9.–1.12.2026
Venytys – ja rentoutusliikunta Pihkainmäki syksy 2.9.–25.11.2026
Kahvakuula ja lihaskunto Pihkainmäki syksy 7.9.–30.11.2026
Miesten kuntosalitreeni Karttula syksy 2.9.–25.11.2026
Lempeä Kundaliinijooga, pienryhmä, Karttula syksy 3.9.–26.11.2026
Jooga Airaksela syksy 15.9.–24.11.2026
Karttulan Kööri Karttula syksy 1.9.–24.11.2026
Pop`n rock – laulu ja bändi Karttula syksy 3.9.–26.11.2026
Bändisoittimet Pihkainmäki syksy 1.9.–24.11.2026
Laulu tai piano Karttula B syksy 1.9.–24.11.2026
Lavatanssin lyhytkurssi: Cha Cha 12.9.2026
Senioritanssi Karttula syksy 4.9.–27.11.2026
Rivitanssi Karttula syksy 11.9.–20.11.2026 

Maaninka – syyskuussa alkaa
Työpaja improvisaatiota inhoaville 22.9.–24.11.2026
Lasitekniikat, Maaninka syksy 9.9.–18.11.2026
Kuvistiistai 7-11-vuotiaille syksy 15.9.–24.11.2026
Kuvistorstai 12–15-vuotiaille syksy 17.9.–26.11.2026
Lastentanssi 3-5v. syksy 1.9.–24.11.2026
Dancemix 6-8-v.Maaninka syksy 1.9.–24.11.2026
Dancemix 9-13v. Maaninka syksy 1.9.–24.11.2026
Hyvinvointia liikkuen, syksy 31.8.–23.11.2026
Kehonhuolto ja liikkuvuus Käärmelahti syksy 31.8.–23.11.2026 
Käärmelahden jooga syksy 2.9.–25.11.2026
Musiikkiryhmä Rubato syksy 8.9.–24.11.2026
Sekakuoro Sokka irti syksy 31.8.–23.11.2026
Paritanssia lavoillta lattareihin syksy 31.8.–23.11.2026
Huolla aivot virkeiksi, startti Maaninka syksy 21.9.–16.11.2026
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja A Maaninka syksy 21.9.–16.11.2026
Elämänkaaren onnellisuus, hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet 12.9.–24.10.2026

Katso Kuopion kansalaisopiston yhteystiedot ja asiakaspalvelun tarkemmat tiedot Yhteystiedot ja asiakaspalvelu-verkkosivultamme.

Saat lisätietoa mm. kursseille ilmoittautumisesta ja maksamisesta sekä alennuksista (Ilmoittautumis- ja perumisehdot 2026–2027) verkkokauppamme Ohjeita-sivulta.

Nilsiä, Juankoski ja Rautavaara – syyskuun kurssit alkavat pian, meillä on paikka myös sinulle

Syyskuun kurssit tarjoavat jälleen runsaasti mahdollisuuksia oppia, liikkua ja harrastaa lähellä kotia. Nilsiässä, Juankoskella ja Rautavaaralla on vielä vapaita paikkoja monilla nyt alkavilla kursseilla.

Tarjolla on muun muassa kieliä, kuvataidetta, keramiikkaa, kudontaa, puu- ja metallitöitä, liikuntaa, joogaa, musiikkia, laulua sekä tanssia. Kursseja löytyy kaikenikäisille, ja mukana on myös monia hyvinvointia ja digitaitoja vahvistavia opintoja.

Nyt on hyvä hetki löytää uusi harrastus tai palata vanhan kiinnostuksen kohteen pariin. Klikkaa kurssin nimeä, tutustu siihen tarkemmin verkkokaupassamme ja ilmoittaudu mukaan ajoissa.

Huom. Kurssit toteutuvat, kun vähimmäisosallistujamäärä täyttyy viimeistään 6 vuorokautta ennen kurssin alkua.

Tutustu Nilsiän, Juankosken ja Rautavaaran koko syksyn kursseihin verkkokaupassamme.

Tervetuloa mukaan tekemään syksystäsi antoisaa ja innostavaa!

Nilsiä – syyskuun kurssit
Työpaja improvisaatiota inhoaville 20.9.2026
Runojen maailma syksy 21.8.–24.11.2026
Englannin alkeiden kertaus syksy, samanaikainen lähi- ja etäopetus 10.9.–3.12.2026
Venäjän kieli ja slaavilainen kulttuuri syksy, samanaikainen lähi- ja etäopetus 7.9.–30.11.2026
Torstaitaide Nilsiä syksy 10.9.–26.11.2026
Ikoninmaalaus Nilsiä syksy 19.9.–28.11.2026
Palonurmen taidekipinä 31.8.–23.11.2026
Talvista keramiikka Nilsiä 11.9.–6.11.2026
Kudontaa ja käsitöitä Nilsiä syksy 10.9.–19.11.2026
Kudontaa ja käsitöitä Vuotjärvi syksy 9.9.–25.11.2026
Käsitöitä kaikille illalla syksy 22.9.–1.12.2026
Iloa käsityöstä Nilsiä, päiväryhmä syksy 23.9.–2.12.2026
Puu- ja metallityöt Nilsiä syksy 14.9.–23.11.2026
Kuvista ja kässää 7-13-v. syksy 9.9.–25.11.2026
NaperoGym Nilsiä 2.9.–11.11.2026
Lasten laulupoppoo Nilsiä syksy 3.9.–26.11.2026
Palonurmen asahi syksy 9.9.–25.11.2026
Syvävenyttely syksy 17.9.–26.11.2026
Pajulahden FasciaMethod syksy 14.9.–23.11.2026
FasciaMethod Nilsiä syksy 14.9.–30.11.2026
Iltapäiväjumppaa ja iskelmää Pajulahdessa syksy 31.8.–30.11.2026
Jumppa Kinahmi-Konttimäki syksy 17.9.–3.12.2026
Lihaskuntotreeni Nilsiä syksy 14.9.–30.11.2026
Vuotjärven liikunta syksy 9.9.–25.11.2026
Palonurmen kahvakuula 14.9.–23.11.2026
Pajulahden kahvakuula syksy 14.9.–23.11.2026
Tahkon vesijumppa 1 syksy 1.9.–10.11.2026
Tahkon vesijumppa 2 syksy 1.9.–10.11.2026
Tahkon vesijumppa 3 syksy 1.9.–10.11.2026
Päiväjooga syksy 17.9.–26.11.2026
Yin-Jooga syksy 22.9.–1.12.2026
Hybridi Fitness 2.–23.9.202
Musiikkiryhmä Svengijengi syksy 31.8.–9.11.2026
Lauluyhtye Laulunlyömät syksy 1.9.–24.11.2026
Piano tai pianoharmonikka B syksy 2.9.–11.11.2026
Pajulahden piano syksy 1.9.–10.11.2026
Laulu syksy 3.9.–26.11.2026
Nilsiän lavatanssien perusteet syksy 17.9.–26.11.2026
Nilsiän lavatanssit, jatko syksy 17.9.–26.11.2026
Lavalatinot Nilsiä syksy 18.9.–27.11.2026
Tanssia ja treeniä syksy 16.9.–25.11.2026
Elämänkaaren onnellisuus, hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet 12.9.–24.10.2026
Canvan peruskäyttö 14.9.–23.11.2026
Tabletin ja älypuhelimen peruskäyttö 15.9.–6.10.2026

Juankoski – syyskuun kurssit
Englannin suullinen viestintä syksy, samanaikainen lähi- ja etäopetus 8.9.–1.12.2026
Espanja 3 syksy 12.9.–28.11.2026
Kuvataide Muuruvesi syksy 12.9.–21.11.2026
Käsityö ja kudonta Juankoski syksy 15.9.–24.11.2026
Käsitöitä Muuruvesi syksy 17.9.–26.11.2026
Puu- ja metallityöt miehille Juankoski syksy 15.9.–24.11.2026
Puu- ja metallityöt naisille Juankoski syksy 16.9.–25.11.2026
FasciaMethod Juankoski syksy 14.9.–30.11.2026
Seniorijumppa Juankoski syksy 15.9.–1.12.2026
Toiminnallinen harjoittelu Juankoski syksy 14.9.–30.11.2026
Säyneisen jumppa syksy 15.9.–1.12.2026
Kahvakuula Muuruvesi syksy 14.9.–30.11.2026
Lempeä jooga Juankoski syksy 15.9.–24.11.2026
Kohti bändisoittoa Muuruvesi syksy 2.9.–25.11.2026
Puhallinyhtye syksy 3.9.–26.11.2026
Pystymetsäorkesteri syksy 3.9.–26.11.2026
Lauluyhtye Melodiivat syksy 1.9.–24.11.2026
Elinakodin lauluhetki syksy 2.9.–25.11.2026
Saksofoni tai huilu syksy 3.9.–26.11.2026
Laulu syksy 1.9.–24.11.2026
Sähkökitara tai -basso, rummut tai koskettimet syksy 1.9.–24.11.2026
Sähkökitara tai -basso, rummut tai koskettimet Muuruvesi syksy 2.9.–25.11.2026
Muuruveden Lavis® syksy 10.9.–26.11.2026
Lavalatinot Juankoski syksy 18.9.–27.11.2026
Hyvää mieltä tanssien Muuruvedellä syksy 15.9.–1.12.2026
Hyvää mieltä tanssien Juankoskella syksy 15.9.–24.11.2026
Huolla aivot virkeiksi, tehtäväpaja Juankoski syksy 24.9.–19.11.2026
Hyvinvoiva mieli 10.–12.9.2026

Rautavaara – syyskuun kurssit
Kuvataide syksy Rautavaara 14.9.–23.11.2026
Kudontaa ja käsitöitä päivällä, Rautavaara syksy 15.9.–24.11.2026
Käsitöitä ja kudontaa päivällä syksy, Ala-Luosta 15.9.–24.11.2026
Käsitöitä ja kudontaa, iltaryhmä, Rautavaara syksy 15.9.–24.11.2026
Tehdään yhdessä: Neulegraffiti A Rautavaara 15.9.–1.12.2026
Puu- ja metallityöt Rautavaara syksy 10.9.–19.11.2026
Perhemuskari Rautavaara syksy 2.9.–25.11.2026
Rautavaaran asahi syksy 31.8.–23.11.2026
Seniorijumppa, Rautavaara syksy 9.9.–25.11.2026
Ala-Luostan jumppa syksy 31.8.–9.11.2026
Kuntosali Rautavaara syksy 7.9.–30.11.2026
Tartu mikkiin Rautavaara syksy 2.9.–25.11.2026
Laulu syksy 2.9.–25.11.2026
Lavatanssien jatko syksy 9.9.–25.11.2026
Rautavaaran Lavis® syksy 9.9.–25.11.2026
Huolla aivot virkeiksi, startti ja tehtäväpaja Rautavaara syksy 31.8.–23.11.2026

Katso Kuopion kansalaisopiston yhteystiedot ja asiakaspalvelun tarkemmat tiedot Yhteystiedot ja asiakaspalvelu-verkkosivultamme.

Saat lisätietoa mm. kursseille ilmoittautumisesta ja maksamisesta sekä alennuksista (Ilmoittautumis- ja perumisehdot 2026–2027) verkkokauppamme Ohjeita-sivulta.