Uutiset

Jäniksen vuosi – viimeinen esitys 3.3.2022 klo 18

Pitkä odotus palkittiin helmikuun 17. päivänä, kun Kuopion kansalaisopiston teatteriryhmä Ilon kautta nousi Ohjelmaravintola Maxim näyttämölle ja Johanna Leksiksen ohjaama Jäniksen vuosi eli maagisrealistinen oodi nisäkkäille sai vihdoinkin ensi-iltansa.

Korona peruutti Jäniksen vuoden alkuperäisen ensi-illan keväällä 2020, mutta nyt kokoontumisrajoitusten muututtua Kuopion kansalaisopiston ilmaisutaidon opiskelijat pääsivät vihdoinkin yleisön eteen. 

Jäniksen vuosi on kirjailija Arto Paasilinnan tunnetuin, vuonna 1975 julkaistu romaani. Nyt ensi-iltansa saavan näytelmän tarina poikkeaa kuitenkin alkuperäisestä.

– Näytelmämme on moderni, maagisrealistinen tulkinta Paasilinnan teoksesta, Leksis kertoo.

– Aihe ja teemat ovat samoja. Päähenkilö ja hänen matkansa ovat samoja, mutta näytelmän dramatisoijat, Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kristian Smeds, tekivät romaanista omannäköisensä näyttämöversion, josta minä olen nyt tehnyt oman sovitukseni.

Näytelmän maagisrealistinen tyyli mahdollistaa myös sen, että useampi henkilö voi esittää Vatasta.

– Meidän versiossamme häntä esittää peräti seitsemän eri näyttelijää ja Vatanen voi olla kuka vain: mies tai nainen, se tavan Vatanen, Leksis toteaa.

– Nämä seitsemän Vatasta ovat toisena hetkenä tarinankertojia ja toisaalta myös jäniksiä. Jänis on Vatasen toinen minä ja kertoja on Vatanen itse.

Leksis on erittäin tyytyväinen ratkaisuunsa seitsemästä Vatasesta.

– Tämä sopii erinomaisesti näytelmän surrealistiseen ja unenomaiseen maailmaan. Ydinaihe korostuu ja päähenkilöön tulee monia eri puolia.

Ohjaaja kiittää Ilon kautta -teatteriryhmänsä harrastajanäyttelijöitä.

– Kaikki ovat olleet innolla mukana tässä pitkässä prosessissa. He ovat erittäin lahjakkaita ja muuntautumiskykyisiä. Mukana on niin konkareita kuin ensikertalaisiakin. Kaikki omistautuvat täysillä näytelmän tekemiseen ja auttavat ja tukevat toisiaan. Ryhmähenki on loistava ja se näkyy ja kuuluu lopputuloksessa. Odotamme kovasti esityksiämme.  

Viimeinen esitys Ohjelmaravintola Maximissa to 3.3.2022 klo 18. Liput esitykseen ovat 15 euroa ja niitä voi varata puhelinnumerosta 044 9800 533.

Tammikuu 2027: Verhmersalmi, Riistavesi, Tuusniemi, Kaavi – tervetuloa kursseille
Tammikuu 2027 on nurkan takana. Olipa haaveissasi uusi kieli, parempi kunto, luova harrastus, musiikki, tanssi tai mukava yhdessäolo, tammikuun tarjonnasta
Lue lisää
Nilsiä, Juankoski, Rautavaara-tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule!
Tammikuu 2027 tuo runsaasti harrastusmahdollisuuksia Nilsiään, Juankoskelle ja Rautavaaralle. Tammikuussa alkavilla kursseilla voit liikkua, tehdä käsillä, musisoida, tanssia, opiskella kieliä.
Lue lisää
Tammikuu 2027: Etelä- ja Länsi-Kuopio, Karttula ja Maaninka
Tammikuu 2027 tuo mukanaan uutta tekemistä myös Etelä- ja Länsi-Kuopioon, Karttulaan ja Maaningalle! Tammikuussa 2027 käynnistyy jälleen monipuolinen kattaus kursseja,
Lue lisää
Kuopio: tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule mukaan!
Mitä haluaisit oppia tai kokeilla Kuopiossa tammikuussa 2027? Kuopion kansalaisopistossa alkaa kursseja monilta eri ainealueilta, kuten kielistä, käsitöistä, kuvataiteesta, liikunnasta,
Lue lisää
Siskot ja Simot. Joulupostia ikäihmisille 2026.
Olemme mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa 3.-30.11.2026
Kuopion kansalaisopisto on mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa. Keräyslaatikot löytyvät Puistokartanon B- ja C-käytäviltä, Nilsiän kirjastolta ja 5.11.2026
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Juhlitaan 110-vuotista taivalta. Kuvituskuva.
Ilmainen juhlakonsertti – Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan 28.11.2026– ilmoittaudu mukaan
Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan koko lukuvuoden opiston eri tapahtumissa. Juhlavuoden päätapahtuma on kuitenkin lauantaina 28.11.2026 klo 16–17 järjestettävä Yhdessä
Lue lisää