Uutiset

FAQ – Pandemia keskeytti Kuopion kansalaisopiston toiminnan – usein kysytyt kysymykset

  1. Kurssistani jäi osa pitämättä. Saanko rahani takaisin pitämättömistä tunneista?
    Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on päättänyt, ettei kansalaisopiston keskeytyneiden kurssien maksuja palauteta pandemian aiheuttamissa poikkeusolosuhteissa. Valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti, olemme myös jatkaneet opetusta mahdollisuuksien mukaan etänä.

  2. Hyvitetäänkö perutut kerrat ensi syksyn kurssimaksuissa?
    Opisto ei hyvitä peruttuja kertoja syksyn kurssimaksuissa Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätöksen mukaan. Mutta opisto korvaa mahdollisesti syksyllä pandemiasta aiheutuneita tuntimenetyksiä opiskelijoilleen pidentämällä syyslukukautta, lisäämällä lyhytkurssien tuntimääriä ja järjestämällä alkusyksyllä kaikille ilmaisen kurssitapahtumapäivän. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää asiasta 22.4. kokouksessaan.

  3. Kurssini keskeytyi ja siitä ei järjestetty etäopetusta. Kuinka pitämättömät kerrat korvataan minulle?
    Niille opiskelijoille, joiden kurssit eivät jatku etänä, kansalaisopisto tarjoaa netissä ilmaiskursseja ja luentotallenteita.

  4. En halua osallistua etäopetukseen. Saanko rahani takaisin?
    Valtioneuvosto velvoitti meidät järjestämään etäopetusta mahdollisuuksien mukaan. Etäopetus ei välttämättä noudata samaa aikataulua kuin lähiopetus. Osallistuminen etäopetukseen on jokaisen oma valinta. Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätöksen mukaan keskeytyneiden kurssien maksuja ei palauteta pandemian aiheuttamissa poikkeusolosuhteissa.

  5. Kurssiini kuului materiaalimaksu, kurssista jäi osa pitämättä. Palautetaanko minulle osa materiaalimaksusta?
    Materiaalimaksun sisältyessä kurssimaksuun, Kuopion kaupungin linjauksen mukaan kurssimaksuja ei palauteta. Jos kurssi on jatkunut etänä, opiskelijat saavat tarvittavan materiaalin opistolta. Materiaalijaosta vastaavat kyseisten ainealueiden suunnittelevat opettajat. Materiaalit jaetaan pandemiatilanteen väistyttyä.

  6. Haluan jatkaa samalla kurssilla ensi syksynä. Varmistetaanko minulle paikka syksyllä ko. kurssilta?
    Opistolla ei suuren opiskelijamäärän vuoksi ole mahdollisuutta varata ennakkoon paikkoja kenellekään. Syksyn ilmoittautuminen alkaa 4.8. Varmistaaksenne paikkanne ko. kurssilta, suosittelemme teitä ilmoittautumaan välittömästi ilmoittautumisen auettua.

  7. Kurssini ei ehtinyt alkaa, onko ko. kurssia tulossa syksylle?
    Osa keväällä pitämättömistä kursseista siirretään syksyyn. Opisto on yhteydessä kyseisten kurssien opiskelijoihin.

  8. Minun töitäni / lasteni töitä on Puistokartanolla / koululla. Voinko hakea työt kotiin?
    Töiden hakeminen Puistokartanolta on mahdollista ma-pe klo 8-15. Ulko-ovelta soitto vahtimestarille 044 718 4730. Toivomme kuitenkin, että työt Puistokartanolta haetaan vasta pandemian rauhoituttua. Kouluilta töiden hakeminen ei valitettavasti ole mahdollista pandemiasulun aikana.
    HUOM. Kuvataidekoululaisten töiden ja metariaalien pakkaaminen on vielä kesken. Kuviskoululaisille tiedotetaan suoraan sitten kun töiden nouto on mahdollista. 

  9. Olen ilmoittautunut kurssille, jonka piti alkaa toukokuussa. Kurssi kuitenkin peruttiin, ennen kuin kurssi alkoi. Olen maksanut kurssini Eazybreakilla. Korvataanko maksu minulle?
    Niiden kurssien osalta, jotka on peruttu ennen kuin kurssi ehti kokoontua yhtään kertaa, korvataan kurssimaksu työsuhde-eduilla maksaneille opiskelijoille Kuopion kansalaisopiston lahjakortilla. Lahjakortti on voimassa 2 vuotta.

Kurssit_Kuopo Knit Festival 7.-9.8.2026. Kuvituskuva.
Kuopio Knit Festival – käsityötapahtuma Kuopiossa 7.-9.8.2026. Tutustu kurssitarjontaan ja ilmoittaudu nyt!
Kuopio Knit Festival tulee – oletko mukana?Kuopio saa tänä vuonna täysin uuden käsityöelämyksen! Kuopion kansalaisopisto on mukana ensimmäistä kertaa järjestettävässä
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Kuvituskuva.
Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille kuvataiteessa ja käsitöissä – syksy 2026
Kuopion kansalaisopistossa – Kuopiossa, Etelä- ja Länsi-Kuopiossa ja Riistavedellä – järjestetään taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. TPO:ssa lapset ja nuoret
Lue lisää
Kuopion-kansalaisopisto-kesäaukioloajat ja kurssit syksy 2026. Kuvituskuva.
Asiakaspalvelun kesäaukioloajat 2026 ja syksyn kurssit
Kevätlukukausi ja kurssit alkavat olla lopuillaan ja myös asiakaspalvelumme siirtyy kesäaukioloaikoihin. Asiakaspalvelu palvelee kesäkuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen jäämme kesätauolle.
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Kurssimaksun maksaminen.
Kurssimaksun voit maksaa ilmoittautuessasi tai myöhemmin
Jäitkö miettimään ilmoittautuessasi, miten maksat kurssimaksun? Tässä sinulle muutamia nostoja maksukäytänteistämme Lisätietoja ilmoittautumisesta , opiskelusta ja muista alennuskäytännöistä verkkokaupan Ohjeita-sivulta. Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026-2027
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät 2027. Ilmoittautuminen avautuu 26.5.2026 klo 10.
Kuopion ympäristö ja maaseutu – kurssipoimintoja syksyn 2026 uutuuskursseista. Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän kurssipoimintoja syksyn
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät2027. Ilmoittautuminen avautuu.
Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10 – kurssipoimintoja syksyn uutuuksista Kuopiossa
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän
Lue lisää