Uutiset

Lauluyhtye Ilon ryhmäkuva.

Meidän Kuopio -festivaali – myös me olemme mukana – nähdään 26.- 28.8.22

Meidän Kuopio -festivaali huipentuu tällä viikolla yhteisölliseen juhlaan, johon kaikki kuopiolaiset ovat tervetulleita. Mukana on paljon erilaisia tapahtumia pihakirppiksistä konsertteihin.

Festivaali tekee Kuopiosta yhden suuren kohtaamispaikan, ja myös me olemme mukana juhlahumussa. Voit bongata meidän opiskelijoitamme ja henkilökuntaa tällä viikolla näissä alla olevissa tapahtumissa. Tapahtumissa voit myös ilmoittautua tulevan lukuvuoden kursseille.

Kansalaisopisto tutuksi -Pop-up, Nilsiän taiteiden juhla 26.8.2022 klo 17–19.

Meidän Kuopio -festivaali, KulttuuriKuopio torilla, Elonkorjuujuhla ja Meidän Kuopio järjestötori 26.8.2022 klo 9-16 ja 27.8.2022 klo 9–15. Tule tapaamaan meitä järjestötorille. Löydät meidät esiintymislavan vasemmalta puolelta.

Perjantaina meiltä svenga torilavalla klo 14.30–15.30 Kuopion Rytmi-poikien kanssa ja lauantaina klo 13.30–14 torilavalla musisoi Kansanlauluyhtye iLo. Perjantaina rehtorimme Kirsti Turunen osallistuu kulttuuripaneliin klo 12. Panelissa mukana myös Atso Almila, Teemu Backnäs, Aleksi Eskelinen, Elisa Itkonen, Maija-Riitta Karhulahti, Marko Kilpi, Salima Peippo, Anna Vilkuna ja Pekka Vähäkangas. Tule jututtamaan meitä ja nappaa oma Yhdessä-lehti mukaansi. Torilla voit myös ilmoittautua kursseille.

Matkus liikuttaa -hyvinvointipäivä, kauppakeskus Matkus 27.8.2022 klo 12–18. Löydät meidät taikamaton kanssa toisen kerroksen Elohuoneesta klo 12–18. Taikamatto on interaktiivinen alusta, jolla voi pelailla erilaisia pelejä.

Kuorojen venetsialaiset Siskotyttöpatsaalla, Snellmanin puistossa ja teatterin ulkolavalla 27.8.2022 klo 11–14. Tapahtuma huipentuu suurkuorojen esityksiin Valkeisenlammen ruusutarhassa klo 14 alkaen. Tuolloin kuorot kokoontuvat yhdeksi suureksi Ukraina-kuoroksi laulamaan Oi yu luzi chevrona kalyna -laulua. Laululla halutaan tukea Ukrainaa ja kaikkia niitä, joita sota on koskettanut henkilökohtaisesti. Kaikki Kuopion seudulla olevat ukrainalaiset ja Ukrainan ystävät ovat tervetulleita laulamaan mukaan. Meiltä mukana ovat kuorot Äidin ääni, Laululikat ja Sawo Ensemble.

Siimeksessä 28.8.2022 Pilpan majalla. Tervetuloa nauttimaan retkeilystä sekä monitaiteisesta tarjonnasta kauniille luonnonsuojelualueelle! Meiltä tapahtumassa Pirkko Rahkonen, jonka kanssa voit joogata aamulla klo 9–9.45 tai ottaa torkut mättäällä klo 10.30 tai klo 11.15.

Lue lisää Meidän Kuopio -festivaalista Kuopion seinältä.

Tammikuu 2027: Verhmersalmi, Riistavesi, Tuusniemi, Kaavi – tervetuloa kursseille
Tammikuu 2027 on nurkan takana. Olipa haaveissasi uusi kieli, parempi kunto, luova harrastus, musiikki, tanssi tai mukava yhdessäolo, tammikuun tarjonnasta
Lue lisää
Nilsiä, Juankoski, Rautavaara-tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule!
Tammikuu 2027 tuo runsaasti harrastusmahdollisuuksia Nilsiään, Juankoskelle ja Rautavaaralle. Tammikuussa alkavilla kursseilla voit liikkua, tehdä käsillä, musisoida, tanssia, opiskella kieliä.
Lue lisää
Tammikuu 2027: Etelä- ja Länsi-Kuopio, Karttula ja Maaninka
Tammikuu 2027 tuo mukanaan uutta tekemistä myös Etelä- ja Länsi-Kuopioon, Karttulaan ja Maaningalle! Tammikuussa 2027 käynnistyy jälleen monipuolinen kattaus kursseja,
Lue lisää
Kuopio: tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule mukaan!
Mitä haluaisit oppia tai kokeilla Kuopiossa tammikuussa 2027? Kuopion kansalaisopistossa alkaa kursseja monilta eri ainealueilta, kuten kielistä, käsitöistä, kuvataiteesta, liikunnasta,
Lue lisää
Siskot ja Simot. Joulupostia ikäihmisille 2026.
Olemme mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa 3.-30.11.2026
Kuopion kansalaisopisto on mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa. Keräyslaatikot löytyvät Puistokartanon B- ja C-käytäviltä, Nilsiän kirjastolta ja 5.11.2026
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Juhlitaan 110-vuotista taivalta. Kuvituskuva.
Ilmainen juhlakonsertti – Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan 28.11.2026– ilmoittaudu mukaan
Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan koko lukuvuoden opiston eri tapahtumissa. Juhlavuoden päätapahtuma on kuitenkin lauantaina 28.11.2026 klo 16–17 järjestettävä Yhdessä
Lue lisää