Uutiset

Tule tekemään kanssamme hyvää – Osallistu Joulupuu-keräykseen ja kirjoita joulupostia ikäihmisille!

Kuopion kansalaisopisto on toista kertaa mukana Joulupuu-keräyksen yhteistyökumppanina. Yhteiskuntavastuuta korostavan hyväntekeväisyyskampanjan toiveena on, ettei yksikään alueen lapsi tai nuori jäisi ilman joululahjaa.
Keräys järjestetään 29.11.-12.12.2021 eri toimipisteissä, joissa yhtenä mukana on Kuopion kansalaisopiston asiakaspalvelupiste Puistokartanossa, Puistokatu 20, Kuopio. 

Tänäkin vuonna mukaan toivotaan erityisesti lahjakortteja eri-ikäisten lasten ja nuorten harrastuksiin. Voit ostaa itse valitsemasi kurssin tai osallistua useamman lahjoittajan yhteiseen lahjakorttiin, joiden suuruus voi vaihdella lahjoitusten mukaan.
Keräyksen toteuttaa Kuopion Nuorkauppakamari ry yhteistyössä Kuopion kaupungin sosiaalitoimen ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. 

“Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee mahdollisuuden kehittää ja toteuttaa itseään mieluisan harrastuksen parissa. Kansalaisopistossa tämä on mahdollista hyvin monin eri tavoin. Erityisesti lasten ja nuorten harrastamisen mahdollistaminen kaikille lapsille on mielestämme tärkeää, eikä harrastaminen saa jäädä perheen taloudellisista resursseista kiinni. Kansalaisopisto tarjoaa lapsille ja nuorille kursseja monipuolisesti koko toiminta-alueellaan, myös maaseudulla. Joulupuu -kampanja tukee erinomaisesti Kuopion kansalaisopiston arvoja ja ekologisia toimintatapoja.” 

Kuopion kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen 

Lisätietoa löydät osoitteesta www.joulupuukuopio.fi 

Joulupostia ikäihmisille -kampanja 7.12.21 saakka. Puistokartanossa kortintekopiste ja keräyslaatikko.

Kuopion kansalaisopisto on mukana tänäkin jouluna Siskojen ja Simojen Joulupostia ikäihmisille -kampanjassa. Kampanjassa askarrellaan joulukortteja vanhusten kotihoidon ja asumispalvelujen asiakkaille. Kortteja askarrellaan myös osana kansalaisopistolla toimivia ryhmiä.
Korttien keräysaikaa on 7.12.21 saakka, jonka jälkeen kortit toimitetaan yhteiskeräyspisteeseen jakelua varten.

Puistokartanon A-käytävällä on kaikille avoin kortintekopiste. Jos haluat osallistua kampanjaan, voit käyttää valmiita kortteja tai askarrella kortit itse.

Tee näin

  • Kirjoita joulukortti (askartele itse tai täytä valmis).
  • Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset ja saajan kohdalle Sinulle ja lähettäjän kohdalle oma etunimesi ja Siskot ja Simot.
  • Esimerkiksi: Hyvää Joulua! Toivottaa Siskot ja Simot ja Tuutikki.

Vie kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon tai tuo Puistokartanolla olevaan keräyslaatikkoon. Ethän sulje korttia kirjekuoreen.

Puutarhapäivä kotipuutarhureille la 11.4.2026 klo 9-14 Puistokartanossa
Puutarhapäivä on perinteinen kuopiolainen tapahtuma, joka on muodostunut alan harrastajien keskuudessa yhdeksi kevään tärkeimmistä tapahtumista. Tapahtumapaikat ovat muuttuneet, mutta perusajatus
Lue lisää
Tapahtumaviikko 20.-26.4.2026, tule mukaan viihtymään!
Kuopion kansalaisopiston tapahtumakevät on täällä, ja edessä on monipuolinen kulttuurinen kokonaisuus, joka tuo yhteen esiintyjiä, tekijöitä ja yleisöä eri puolilla
Lue lisää
Tapahtumakevät on täällä. Tapahtumaviikko 13.-19.4.2026, tervetuloa mukaan!
Kuopion kansalaisopiston tapahtumakevät on käynnissä, ja edessä on monipuolinen kulttuurinen kokonaisuus, joka tuo yhteen esiintyjiä, tekijöitä ja yleisöä eri puolilla
Lue lisää
Huhtikuun vapaita kurssipaikkoja maaseudulla – innostu ja onnistu ja ilmoittaudu mukaan
Huhtikuun kursseja maaseudulla – innostu ja onnistu ja ilmoittaudu mukaan Kursseja juuri sinulle! Useilla kursseillamme Kuopion kaupungin ulkopuolella on vielä
Lue lisää
Huhtikuu Kuopiossa – vapaita kurssipaikkoja. Ilmoittaudu nyt mukaan!
Kuopiossa huhtikuussa alkavilla Kuopion kansalaisopiston kevätkursseilla on vielä vapaita paikkoja. Luvassa on monipuolista tekemistä kielistä käsitöihin, kuvataiteeseen, liikuntaan ja ruoanlaittoon.
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Kuopio Knit Festival. Lyhytkurssit 7.-9.8.2026. Early bird -hinnat. Kuvituskuva.
Kuopio Knit Festival – käsityötapahtuma Kuopiossa 7.-9.8.2026! Tutustu kurssitarjontaan ja ilmoittaudu nyt early bird -hinnalla mukaan verkkokaupassamme
Kuopio Knit Festival tulee – oletko mukana?Kuopio saa tänä vuonna täysin uuden käsityöelämyksen! Kuopion kansalaisopisto on ylpeänä mukana ensimmäistä kertaa
Lue lisää