Uutiset

Kansalaisopistotoimintaa Rautavaaralla 50 vuotta – vuosia juhlitaan kahdella konsertilla 30.10.2021 klo 14 ja 28.11.2021 klo 13 Rautavaaran monitoimitalolla

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta, kun Rautavaaralle rantautui oma kansalaisopisto. Koillis-Savon kansalaisopiston kautta Kuopion kansalaisopiston sopimuskunnaksi siirtynyt Rautavaaran osasto juhlii pyöreitä vuosia kahden upean konsertin voimin.

Lauantaina 30.10.2021 Rautavaaran monitoimitalolla klo 14 alkavassa Savolaesia säveliä -konsertissa kuullaan Kuopion kansalaisopiston Viihdekuoro Sawo Ensemblen upeaa laulantaa aina Beatlesin tuotannosta savolaeseen päiväuneen. Kuoro esiintyi viimeksi Pohjois-Savon Maakuntapäivän konsertissa Kuopion musiikkikeskuksella elokuussa saaden suuren suosion esityksestään. Kuoroa johtaa Timo Kärkkäinen, joka on monelle tuttu mies Jean S. -yhtyeestä sekä Uuden Iloisen Teatterin johtajana.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 28.11.2021 monitoimitalolla kuullaan klo 13 alkaen syksyisiä ja jouluisia säveliä. Mielenterveysviikolle ajoittuva konsertti tuo esiin monipuolista kansalaisopisto-osaamista mm. laulaen, soittaen ja kädentaitojen muodossa.

Kurssit_Kuopo Knit Festival 7.-9.8.2026. Kuvituskuva.
Kuopio Knit Festival – käsityötapahtuma Kuopiossa 7.-9.8.2026. Tutustu kurssitarjontaan ja ilmoittaudu nyt!
Kuopio Knit Festival tulee – oletko mukana?Kuopio saa tänä vuonna täysin uuden käsityöelämyksen! Kuopion kansalaisopisto on mukana ensimmäistä kertaa järjestettävässä
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Kuvituskuva.
Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille kuvataiteessa ja käsitöissä – syksy 2026
Kuopion kansalaisopistossa – Kuopiossa, Etelä- ja Länsi-Kuopiossa ja Riistavedellä – järjestetään taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. TPO:ssa lapset ja nuoret
Lue lisää
Kuopion-kansalaisopisto-kesäaukioloajat ja kurssit syksy 2026. Kuvituskuva.
Asiakaspalvelun kesäaukioloajat 2026 ja syksyn kurssit
Kevätlukukausi ja kurssit alkavat olla lopuillaan ja myös asiakaspalvelumme siirtyy kesäaukioloaikoihin. Asiakaspalvelu palvelee kesäkuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen jäämme kesätauolle.
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Kurssimaksun maksaminen.
Kurssimaksun voit maksaa ilmoittautuessasi tai myöhemmin
Jäitkö miettimään ilmoittautuessasi, miten maksat kurssimaksun? Tässä sinulle muutamia nostoja maksukäytänteistämme Lisätietoja ilmoittautumisesta , opiskelusta ja muista alennuskäytännöistä verkkokaupan Ohjeita-sivulta. Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026-2027
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät 2027. Ilmoittautuminen avautuu 26.5.2026 klo 10.
Kuopion ympäristö ja maaseutu – kurssipoimintoja syksyn 2026 uutuuskursseista. Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän kurssipoimintoja syksyn
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät2027. Ilmoittautuminen avautuu.
Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10 – kurssipoimintoja syksyn uutuuksista Kuopiossa
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän
Lue lisää