Uutiset

Syyslukukausi alkaa tänään 31.8.2020, opiskelu turvallista – myös taloudellisesti

Kuopion kansalaisopistossa käynnistyy tänään peräti 114 kurssia ja tällä viikolla alkavia kursseja on melkein 500. Ilmoittautuneita uuden lukuvuoden kursseille on jo yli 13000. Opiskelu opistossa on turvallista – myös taloudellisesti. Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan 19.8.2020 tekemän päätöksen mukaan, jos lähiopetukseen tulee koronarajoituksia viranomaistaholta ja opetusta ei voida jatkaa etänä tai siirtää myöhäisempään ajankohtaan, kurssimaksua palautetaan siinä suhteessa kuin kurssikertoja olisi vielä jäljellä. Alle 20 euron summaa ei kuitenkaan palauteta.

Kuopion kansalaisopistossa on tehty viime viikkoina erittäin paljon alustavia toimenpiteitä, joilla taataan opiskelijoitten hyvinvointi ja turvallisuus. Ryhmien minimikokoja on pienenetty, luokkajärjestelyjä on tehty turvavälien noudattamiseksi, ja lisäksi luokkien ja työvälineiden puhtauteen tullaan kiinnittämään erityistä huomiota. Ulko-ovien läheisyydessä ja opetustiloissa on käsidesiä ja opisto on tehnyt erittäin tarkat ainekohtaiset ohjeet kaikille opiskelijoille turvallisuuden varmistamiseksi. Puistokartanolle on myös tullut uusi kulkusuunta: taloon tullaan sisään automaattisesta pääovesta ja poistutaan sivuovista. Uusi kulkusuunta koskee kaikkia Puistokartanossa opiskelevia, paitsi liikunnan kurssilaisia. He saapuvat ja lähtevät liikuntasalin puoleisesta sivuovesta. Kuopion kansalaisopisto painottaa: turvallinen oppimisympäristö on meidän kaikkien yhteinen asia.

Kuopion kansalaisopisto. Lyhytkurssit syys_lokakuu 2026
Lyhyitä kursseja 18.9.-11.10.2026 Kuopiossa, Etelä-ja Länsi- Kuopiossa ja Karttulassa
Kaaipaatko lyhyitä kursseja? Haluaisitko oppia jotain aivan uutta yhdessä viikonlopussa tai muutaman kerran kurssilla? Kuopion kansalaisopiston syksyn lyhytkursseilla voit leipoa,
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. No finnish skills needed. Kuvituskuva.
No Finnish Skills Needed – Learn, Connect and Create in an International Environment
Looking for a way to improve your language skills, meet new people, or explore exciting culinary traditions from around the
Lue lisää
Kuopion kanslaisopisto Viikonloppukursseja 11.-13.9.2026. Kuvituskuva.
Viikonloppukursseja 11.–13.9.2026. Tee viikonlopusta elämys!
Viikonloppukursseja 11.–13.9.2026 ja muutama mukava tärppi tulevaan. Tee viikonlopusta elämys! Uuden oppiminen virkistää, luovuus rentouttaa ja yhdessä tekeminen tuo iloa
Lue lisää
Smartum-maksutavan käyttö on päättynyt 31.8.2026
Smartum-maksutapojen käyttö päättyi 31.8.2026, jolloin kaikki Smartumin maksutavat poistuivat käytöstä. Tämän jälkeen et voi enää maksaa kurssimaksuja verkkomaksuna ilmoitautumisen yhteydessä, maksulinkin
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syyskuun kurssit. Kuopio. Kuvituskuva.
Kuopio-tutustu syyskuun kursseihin ja tule mukaan! Kursseja alkaa jo ma 31.8.2026
Kuopion kansalaisopiston syyskuun kurssit Kuopiossa tarjoavat iloa, osaamista ja hyvinvointia kaikenikäisille. Löydä uusi harrastus, kehitä taitojasi tai syvennä jo tuttua
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syyskuun 2026 kurssit. Etelä-ja Länsi Kuopio, Karttula, Maaninka. Vapaita kurssipaikkoja.
Etelä- ja Länsi-Kuopio, Karttula ja Maaninka – syyskuussa alkaa monia mielenkiintoisia kursseja. Vielä on paljon paikkoja vapaana.
Syyskuussa alkaa tekemisen ja luomisen ilo. Alkava syksy tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi oman hyvinvoinnin, luovuuden ja uuden oppimisen äärelle. Kuopion
Lue lisää