Mielenterveysviikko 20.-27.11.2022 – paljon ilmaistapahtumia

Valtakunnallinen Mielenterveysviikko on tänä vuonna 20.−27.11.2022. Viikkoa vietetään myös Kuopion kansalaisopistossa. Tämän vuoden teema on ”Hyvä alkaa ennen kuin vaikeudet loppuvat”. Teeman tavoitteena on viestiä, ettei kenenkään tarvitse olla valmis tai täysin ehjä voidakseen kokea elämän hyviä puolia; aina on toivoa!

Kuopion kansalaisopiston Mielenterveysviikko rakentuu ilmaistapahtumista, jotka ovat kaikille avoimia.

Varaslähtö viikolle otetaan jo lauantaina 19.11.2022 Matkuksen kauppakeskuksessa. Kauppakeskuksen joulukauden avajaisissa.

klo 11–11.45 Orkesteri Puhallinhäiriö
klo 11.45 Balettiesitys
klo 12.30–13 Kuopio Big band
klo 13.15 Balettiesitys
klo 13.30–14 Kansanmusiikkiyhtye iLo

Maanantaina 21.11.2022 musisoidaan Hyvän mielen lauluja Puistokartanon musiikkiluokassa klo 12–13.30. Mukavien laulujen lomassa vaihdetaan kuulumisia ja vietetään aikaa yhdessä. Laulattajana toimii Petra Lisitsin-Mantere. Luokasta löytyy myös karaokelaitteet.

Tiistaina 22.11.2022 Kuopion kansalaisopisto osallistuu musiikillisesti Kuopion kaupunginkirjastolla klo 13–18.30 pidettävään Hyvä mieli -päivään. Päivä sisältää elävän musiikin lisäksi toiminnallisia pisteitä, tietoiskuja ja luennon Uni – kolmasosa elämästämme.

Keskiviikkona 23.112022 klo 17.30–18.30 kuullaan Kuopion museossa Päivi Wellingin johdolla Loistakoon liekki -oppilaskonsertti. Tilaisuudessa esiintyy naiskuoro Laululikat. Ohjelmassa kuullaan myös yksinlauluesityksiä.

Torstaina 24.112022 otetaan Koko perheen satupäiväunet Puistokartanon musiikkiluokassa. Puolen tunnin satuhetki perheen pienimmille alkaa klo 12, kaikenikäisille klo 13 ja aikuisille klo 14.

Mielenterveysviikon jatkoja vietetään tiistaina 29.11.2022 Puistokartanon Kallavesi-salissa klo 18.30–20 Hyvä Mieli tukee terveyttä – vertaistuesta voimaa -luennon merkeissä. Luennolle voi osallistua myös etänä ja siitä on tulossa tallenne Peda.nettiin.

Peda.netissä on myös hyvään mieleen ja mielenterveyden hoitoon liittyvää ilmaista itseopiskeluaineistoa. Mielenterveyssivusto on avoinna Peda.netissä 18.11. –2.12.2022.

Ilmaisluento Sydänpotilaan liikunnan tukeminen tiistaina 25.10.2022 klo 18.30–19.30

Ensimmäinen syysloman jälkeinen ilmaisluentomme Sydänpotilaan liikunnan tukeminen on tiistaina 25.10.2022 klo 18.30–19.30 Puistokartanon Kallavesi-salissa.

Sydänpotilaan ei kannata jäädä kotisohvalle. Tutkimukset tukevat yhä vahvemmin sitä, että sepelvaltimotautia sairastavan on syytä kuntoilla. Liikunta vähentää riskiä sairastua uudelleen. Se vähentää myös sepelvaltimotautiin kuolleisuutta, nopeuttaa toipumista ja lisää energisyyttä. Tule kuulemaan Rohkaistu liikkumaan -hankkeen liikuntakursseista. 

Luento toteutetaan yhteistyössä Savon Sydänpiirin kanssa. Luennoitsijana Pohjois-Savon Liikunta ry:n aluekehittäjä Tanja Tukiainen. Voit osallistua luennolle myös etänä klikkaamalla . Toinen vaihtoehto etäosallistumiseen on käyttää osoitetta https://zoom.us/join ja ID-numeroa 986 4787 9552. Etäyhteys avataan puoli tuntia ennen luennon alkua. Jos sinulla on vaikeuksia kirjautua sisään, saada ääntä tai kuvaa näkyviin tms., ole yhteydessä, ennen luennon alkua, luentovalvojaamme puh. 044 718 4778.

Luennosta on tulossa myös videotallenne Peda.nettiin. Tallenne on katsottavissa 13 vrk luennon jälkeen.

Tiistain 11.10.2022 ilmaisluento keskittyy osteoporoosiin ja siihen, miten sinä voit huolehtia luustosi kunnosta

Osteoporoosia kutsutaan toisella nimellä luukadoksi. Osteoporoosissa luun mineraalimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Tämä johtaa luun lujuuden heikkenemiseen, ja luu voi murtua tällöin vähäisestäkin vammasta.

Tervetuloa Luustoliiton toiminnanjohtajan Ansa Holmin ilmaisluennolle Luusto, osteoporoosi ja omat toimet luuston terveydeksi tiistaina 11.10.2022 klo 18.30–19.30 Puistokartanon Kallavesi-saliin kuulemaan, miten sinä voit huolehtia oman luustosi terveydestä olitpa minkä ikäinen tahansa.

Luuston kuntoon voi vaikuttaa aina – vaikka jo sairastaisi osteoporoosia. Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu kaiken aikaa. Naisilla luuston haasteet voivat näkyä jo 50 vuoden iässä, miehillä vähän myöhemmin. Mutta mikäli sairastaa pitkäaikaissairautta tai käyttää lääkehoitoja, voi osteoporoosin riski olla merkittävä iästä riippumatta.

Voit osallistua luennolle myös et.

Etäyhteys avataan puoli tuntia ennen luennon alkua. Mikäli sinulla on vaikeuksia kirjautua sisään, saada ääntä tai kuvaa näkyviin tms., ole yhteydessä, ennen luennon alkua, Kuopion kansalaisopiston luentovalvojaan puh. 044 718 4778.

Luennosta on tulossa myös videotallenne Peda.nettiin.

Luento toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Savon Syöpäyhdistyksen ja Suomen Luustoliiton kanssa.

Tulossa kaksi ilmaisluentoa: Nenän hajuepiteeli ilmansaastealtistuksen eturintamassa – portti aivoihin? tiistaina 4.10.2022 ja Korjausneuvonta tutuksi torstaina 6.10.2022

Hyvinvointia ja terveyttä -luento

Meidän seuraava Hyvinvointia ja terveyttä -luentomme käsittelee tieliikenteen tuottamien päästöjen vaikutuksia terveyteemme. Voiko näitä tutkia laboratoriossa kasvatetuilla nenän hajuepiteelisoluilla?

Nenän hajujärjestelmän on todettu välittävän saasteiden vaikutuksia aivoihin, mutta tarkat signaalireitit ovat epäselviä. Mitä tieliikenteestä peräisin olevat päästöt aiheuttavat solutasolla? Onko erilaisella polttoaine- ja moottoriteknologialla vaikutusta päästöjen haitallisuuteen terveyden näkökulmasta? Ilman saastuminen on maailmanlaajuinen ongelma ja sen yksi merkittävä osatekijä on tieliikenne.

Tiistaina 4.10.2022 klo 18.30–20 Nenän hajuepiteeli ilmansaastealtistuksen eturintamassa – portti aivoihin? Puistokartanon Kallavesi-salissa. Luennoitsijana Laura Mussalo, nuorempi tutkija.

Voit osallistua luennolle myös etänä klikkaamalla .

Toinen vaihtoehto etäosallistumiseen, on käyttää osoitetta:
https://zoom.us/join ID numero on: 986 4787 9552

Luennosta on tulossa myös tallenne Peda.nettiin.

Senioriaamupäivä

Lokakuun Senioriaamupäivän aiheena on korjausneuvonta. Vanhustyön keskusliitolla on 14 alueellista korjausneuvojaa, jotka avustavat apua tarvitsevia yli 65-vuotiaita asunnossa tarvittavien muutostöiden toteuttamisessa.

Neuvojat avustavat remonttitarpeiden kartoittamisessa, suunnittelussa, avustusten hakemisessa ja tarvittaessa myös muutostyöt suorittavan urakoitsijan etsimisessä. Korjausneuvonta on maksutonta, mutta remontin asiakas maksaa itse. Luennolla tutustutaan korjausneuvontaan ja mm. saatavilla oleviin avustuksiin.

Torstaina 6.10.2022 klo 10–11.30 Senioriaamupäivä: Korjausneuvonta tutuksi Puistokartanon Kallavesi-salissa.
Luennoitsijana Timo Pakkanen, korjausneuvoja VTKL

Voit osallistua luennolle myös etänä klikkaamalla .

Toinen vaihtoehto etäosallistumiseen, on käyttää osoitetta:
https://zoom.us/join ID numero on: 986 4787 9552

Luennosta on tulossa myös tallenne Peda.nettiin.

VANHUSTENVIIKKO 2.-9.10.2022. Tervetuloa, paljon ilmaistapahtumia!

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 aina lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja sitä seuraava viikko on perinteisesti ollut Vanhustenviikko. Tänä vuonna Vanhustenviikkoa vietetään 2.-9.10.2022 teemalla Yhdessä luontoon – joka iän oikeus. Vanhustenviikon tapahtumiin on mahdollista osallistua myös Kuopiossa.

Kuopiossa Vanhustenviikon ohjelmasta vastaavat Kuopion kansalaisopisto ja Kuopion kaupungin liikunnanohjaajat. Tulossa on monia mielenkiintoisia luentoja ja paljon mukavaa yhdessä tekemistä.

Ohjelmat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia – eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakolta.

Viikko alkaa maanantaina 3.10.2022 Nojatuolimatkalla Italiaan. Puistokartanon Kallavesi-salissa tutustutaan klo 14.30–16 italialaiseen tapakulttuuriin ja elintapoihin italian kielen opettajan Sara Zuffan johdolla. Suomenkielisen luennon aikana saadaan myös maistiaisia Italian kielen yleispiirteistä ja ääntämisestä. Luento lähetetään myös etänä. Maanantaina on mahdollista osallistua myös tuolijoogaan Kuopion pääkirjaston aikuistenosastolla joogaopettaja Pirkko Rahkosen johdolla klo 15–15.45.

Tiistaina 4.10.2022 keskitytään puolestaan taiteeseen ja taidehistoriaan. Kuvataideopettaja Juha-Pekka Pohjalaisen luennolla Miten ihmiset on tehneet havaintoja? uppoudutaan tapoihin nähdä ja siirtää tulkintoja muille. Puistokartanon Kallavesi-salissa klo 14.30–16 olevaa luentoa ei lähetetä etänä.

Keskiviikon 5.10.2022 aiheena on liikunta ja ravinnosta saatavat hyödyt. Liikunnanopettaja Heikki Vänskän Puistokartanon Metsäluokassa klo 12.30–14 pidettävä luento on suunnattu erityisesti ikäihmisille ja siihen voi osallistua myös etänä.

Senioriaamupäivän luentosarja jatkuu torstaina 6.10.2022 aiheella Korjausneuvonta tutuksi. Kotona asumista voidaan helpottaa arkiteknologian avulla. Vanhustyön keskusliiton korjausneuvoja Timo Pakkanen kertoo luennolla mm. haettavista korjausavustuksista. Puistokartanon Kallavesi-salissa klo 10 alkava luento lähetetään myös etänä. Viikon toinen Pirkko Rahkosen vetämä tuolijoogasessio on niin ikään torstaina klo 12.30–13.15Kuopion pääkirjaston aikuistenosastolla.

Vanhustenviikko huipentuu Kuopiossa perjantaina 7.10.2022 Puijonlaaksossa pidettävään Hyvinvointia luonnosta -ulkoilutapahtumaan. Tapahtuma alkaa klo 9.30 Sammakkolammen kirkon puoleisella rannalla, ja siitä vastaavat liikunnanopettaja Jaana Kurki Kuopion kansalaisopistosta ja kaupungin senioriliikunnanohjaajat Carita Randelin-Kauppinen ja Petra Haverinen. Osallistujien toivotaan pukeutuvan sään ja kelin mukaisesti.

Vanhustenviikkoa juhlitaan Maaningalla nostalgiatanssien merkeissä

Vanhustenviikolla 2022 tanssitaan Tuovilanlahdessa! Nostalgiatanssit Tuovilanlahden nuorisoseurantalolla perjantaina 7.10.2022 klo 18–21.
Tunnelmalliset vanhan ajan tanssit tanssittaa maaninkalainen, Kuopion kansalaisopiston alaisuudessa harjoitteleva, Musiikkiryhmä Rubato, johtajanaan Petra Lisitsin-Mantere. Liput tansseihin vain 5 €. Yhteistyössä Tuovilanlahden nuorisoseura ja Kuopion kansalaisopisto.

Kuopion ja Maaningan lähitapahtumien lisäksi Peda.netissä on avoinna senioreille suunnattu tietopankki osoitteessa koko juhlaviikon ajan. Tietopankki avautuu sunnuntaina 2.10.2022 heti aamusta. 

Ilmaisluento sydän- ja verisuonitaudeista ti 27.9.2022 klo 18.30

Sydän- ja verisuonitaudit ovat niin perimä- kuin elintapaperäisiä sairauksia, joiden syntyyn voidaan usein vaikuttaa elintavoilla. Tule mukaan ti 27.9.2022 klo 18.30-20 Puistokartanon Kallavesi-saliin kuulemaan, mitkä ovat sydänterveyden kolme riskitekijää ja miten niihin voit itse vaikuttaa. Luennoitsijana kardiologi Juhani Sneck, Kolme kovaa riskitekijää -luento toteutetaan yhteistyössä Savon Sydänpiirin kanssa.

Voi kuunnella Kolme kovaa riskitekijää -luentoa myös etänä Zoomin välityksellä. liittyäksesi etäyhteyteen.

Toinen vaihtoehto etäyhteyteen on käyttää osoitetta: https://zoom.us/join ID numero on: 986 4787 9552

Luennosta tulee myös videotallenne Peda.nettiin.

Maaningan oma ilmaisluentosarja Vanhan ajan vuodenkierto alkaa sunnuntaina 25.9.2022

Maaninkalaisen Jouni Piiraisen vetämä ilmaisluentosarja Vanhan ajan vuodenkierto alkaa sunnuntaina 25.9.2022 klo 12 Maaninkajärven koulun auditoriossa. Ensimmäisessä osassa keskitytään marras-helmikuun tapahtumiin.

Maaseuturahvaan elämä pohjautui luonnon vuotuisen kierron seuraamiseen. Kansanomaiset pyhät ja merkkipäivät olivat luonnonkierron ja sitä kautta perinteisen elämäntavan vuotuisia merkkihetkiä.

Ensimmäisellä luennolla opitaan, mitä merkitsevät mm. kekri, jakoaika, römppäviikko, kylvöleipä, Martin päivä, Liisan päivä, Litvetin päivä, Antin päivä, Nuutin päivä, selkäviikot, kynttilän päivä. Entä mitä tiesi, jos Varis tai korppi raakkui joulukuussa?

Tälle ilmaisluennolle toivotaan poikkeuksellisesti ennakkoilmoittautumista. Lue lisää luennosta ja ilmoittaudu mukaan tästä.

20.9.2022 ilmainen etäluento Auta jokaista lasta ja nuorta kukoistamaan koulussa positiivisella pedagogiikalla

Terveyttä- ja hyvinvointia luentosarja jatkuu 20.9.2022. Tervetuloa kurkistamaan positiivisen pedagogiikan teoriakehyksessä käytännön kouluarjen ilmiöihin ja hyvinvointiopetuksen interventioihin.

Positiivinen pedagogiikka ja hyvinvointitaitojen opettaminen edistävät tutkimusten mukaan sekä oppimista että lasten ja nuorten kouluhyvinvointia. Positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisen hyvinvointiopetuksen koulutusohjelman kouluttaja Susanna Heikari kertoo luennolla viisi konkreettista askelta siihen, miten positiivista pedagogiikkaa ja hyvinvointitaitojen opetusta voi lähteä edistämään kouluarjessa tehokkaasti helposti ja ennen kaikkea vaikuttavasti.

Etäluento Auta jokaista lasta ja nuorta kukoistamaan koulussa positiivisella pedagogiikalla!
Tiistaina 20.9.2022 klo 18.30–20
Luennoitsijana Susanna Heikari (KM) Positiivisen pedagogiikan ja hyvinvointiopetuksen asiantuntija ja kouluttaja

Luentoa on mahdollista seurata myös Puistokartanon opistosalin katsomossa. Luennosta on tulossa myös videotallenne.

Luennolle voit liittyä

Etäyhteys avataan puoli tuntia ennen luennon alkua. Lue lisää luennosta ja siihen liittymisestä etänä.