Uutiset

Opiskelu alkaa – teemme kaikkemme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi

Kuopion kansalaisopiston syyslukukausi on nyt alkamassa. Opistossa palataan uuden lukuvuoden myötä lähiopetukseen. Kursseille ilmoittautuneita on tällä hetkellä lähes 12 000.
Rehtori Kirsti Turunen on todella iloinen ilmoittautuneiden suuresta määrästä.
–  Tästä huomaa, kuinka ihmiset ovat kaivanneet harrastuksiaan ja niihin liittyvää sosiaalista kanssakäymistä.
– Mutta moni varmasti pohtii koronatilannetta ja sen vaikutuksia jokapäiväiseen elämään, Turunen sanoo ja tähdentää, että Kuopion kansalaisopisto on sitoutunut huolehtimaan opiskelijoittensa hyvinvoinnista ja turvallisuudesta noudattamalla viranomaisohjeita ja seuraamalla tarkasti tilannetta.
– Me teemme kaikkemme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, hän lisää.
Kuopion kansalaisopistolla noudatetaan turvavälejä mahdollisuuksien mukaan. Opetustilaan siirrytään ja sieltä poistutaan turvavälit huomioiden ja välttäen tarpeettomia kontakteja. Opetustiloissa on käsidesiä, esim. Puistokartanon ulko-ovien läheisyydessä on käsidesiautomaatit. Yhteiskäytössä olevat opetusvälineet puhdistetaan jokaisen ryhmän jälkeen, ja opisto kannustaa kasvomaskien käyttöön, jos turvavälien noudattaminen ei ole mahdollista ainealueen tai opetustilan luonteesta riippuen. Opiskelijoille on myös tehty tarkat kurssikohtaiset ohjeet, joita voi kysyä opiston henkilökunnalta.

Kurssit_Kuopo Knit Festival 7.-9.8.2026. Kuvituskuva.
Kuopio Knit Festival – käsityötapahtuma Kuopiossa 7.-9.8.2026. Tutustu kurssitarjontaan ja ilmoittaudu nyt!
Kuopio Knit Festival tulee – oletko mukana?Kuopio saa tänä vuonna täysin uuden käsityöelämyksen! Kuopion kansalaisopisto on mukana ensimmäistä kertaa järjestettävässä
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Kuvituskuva.
Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille kuvataiteessa ja käsitöissä – syksy 2026
Kuopion kansalaisopistossa – Kuopiossa, Etelä- ja Länsi-Kuopiossa ja Riistavedellä – järjestetään taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. TPO:ssa lapset ja nuoret
Lue lisää
Kuopion-kansalaisopisto-kesäaukioloajat ja kurssit syksy 2026. Kuvituskuva.
Asiakaspalvelun kesäaukioloajat 2026 ja syksyn kurssit
Kevätlukukausi ja kurssit alkavat olla lopuillaan ja myös asiakaspalvelumme siirtyy kesäaukioloaikoihin. Asiakaspalvelu palvelee kesäkuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen jäämme kesätauolle.
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Kurssimaksun maksaminen.
Kurssimaksun voit maksaa ilmoittautuessasi tai myöhemmin
Jäitkö miettimään ilmoittautuessasi, miten maksat kurssimaksun? Tässä sinulle muutamia nostoja maksukäytänteistämme Lisätietoja ilmoittautumisesta , opiskelusta ja muista alennuskäytännöistä verkkokaupan Ohjeita-sivulta. Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026-2027
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät 2027. Ilmoittautuminen avautuu 26.5.2026 klo 10.
Kuopion ympäristö ja maaseutu – kurssipoimintoja syksyn 2026 uutuuskursseista. Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän kurssipoimintoja syksyn
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät2027. Ilmoittautuminen avautuu.
Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10 – kurssipoimintoja syksyn uutuuksista Kuopiossa
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän
Lue lisää