Uutiset

Ilmoittautuminen opiston kursseille siirtyy elokuun alkuun

Ilmoittautuminen Kuopion kansalaisopiston kursseille siirtyy tänä vuonna koronatilanteesta johtuen poikkeuksellisesti elokuulle. Tiistaina 4.8. alkava ilmoittautuminen koskee myös taiteen perusopetusta.

Koronatilanne on vaikuttanut myös kansalaisopiston opinto-oppaaseen, joka tänä vuonna ilmestyy ensimmäistä kertaan ainoastaan digitaalisena. Digitaalinen versio on luettavissa netissä elokuun alusta. Iäkkäämmille opiskelijoille tarkoitettu Senioriopas ilmestyy puolestaan painettuna ja sitä jaetaan niin ikään myös elokuun alusta. Innokkaimmat opiskelijat pääsevät kuitenkin tutustumaan alkavan lukuvuoden tarjontaan jo 1.6. opiston nettisivuilla.

Kansalaisopiston kurssimaksuihin on tulossa syksyllä hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätöksellä 2 prosentin korotus. Yleisluennot ja senioriaamupäiväluennot ovat jatkossakin ilmaisia. Lautakunnan päätöksellä kansalaisopisto voi korvata opiskelijoilleen korona-pandemiasta aiheutuneita muutoksia keskeytyneiden kurssien osalta joko pidentämällä syksyllä alkavan kurssin kestoa tai alentamalla kurssin hintaa. Sisaralennus ja työttömille myönnettävä alennus on voimassa myös ensi lukukaudella. Opiston syyslukukausi alkaa pääsääntöisesti syyskuun alussa.

Kurssit_Kuopo Knit Festival 7.-9.8.2026. Kuvituskuva.
Kuopio Knit Festival – käsityötapahtuma Kuopiossa 7.-9.8.2026. Tutustu kurssitarjontaan ja ilmoittaudu nyt!
Kuopio Knit Festival tulee – oletko mukana?Kuopio saa tänä vuonna täysin uuden käsityöelämyksen! Kuopion kansalaisopisto on mukana ensimmäistä kertaa järjestettävässä
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. Kuvituskuva.
Taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille kuvataiteessa ja käsitöissä – syksy 2026
Kuopion kansalaisopistossa – Kuopiossa, Etelä- ja Länsi-Kuopiossa ja Riistavedellä – järjestetään taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille. TPO:ssa lapset ja nuoret
Lue lisää
Kuopion-kansalaisopisto-kesäaukioloajat ja kurssit syksy 2026. Kuvituskuva.
Asiakaspalvelun kesäaukioloajat 2026 ja syksyn kurssit
Kevätlukukausi ja kurssit alkavat olla lopuillaan ja myös asiakaspalvelumme siirtyy kesäaukioloaikoihin. Asiakaspalvelu palvelee kesäkuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen jäämme kesätauolle.
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Kurssimaksun maksaminen.
Kurssimaksun voit maksaa ilmoittautuessasi tai myöhemmin
Jäitkö miettimään ilmoittautuessasi, miten maksat kurssimaksun? Tässä sinulle muutamia nostoja maksukäytänteistämme Lisätietoja ilmoittautumisesta , opiskelusta ja muista alennuskäytännöistä verkkokaupan Ohjeita-sivulta. Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026-2027
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät 2027. Ilmoittautuminen avautuu 26.5.2026 klo 10.
Kuopion ympäristö ja maaseutu – kurssipoimintoja syksyn 2026 uutuuskursseista. Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän kurssipoimintoja syksyn
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Syksy 2026 kevät2027. Ilmoittautuminen avautuu.
Ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10 – kurssipoimintoja syksyn uutuuksista Kuopiossa
Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026–2027 alkaa huomenna, tiistaina 26.5.2026 klo 10 verkkokaupassa, puhelimitse 017 184 711 sekä Puistokartanon asiakaspalvelussa. Olemme koonneet tähän
Lue lisää