Uutiset

Kuopion kansalaisopisto. Vireyttä mieleen -senioripäivä. Kuvituskuva.

Suosittu senioritapahtuma jälleen Kuopiossa – Vireyttä mieleen, maailmankaikkeus minussa 6.5.2026

Jo perinteeksi muodostunut ja satoja kävijöitä vuosittain houkutteleva Vireyttä mieleen -senioripäivä järjestetään jälleen Kuopion kansalaisopiston Puistokartanolla keskiviikkona 6.5.2026 klo 10–14. Tämä maksuton tapahtuma tunnetaan lämminhenkisyydestään ja ajankohtaisista teemoista, jotka puhuttelevat vuodesta toiseen. Tämän vuoden teema Maailmankaikkeus minussa kutsuu Kuopion Museon Stardust-näyttelyn innoittamana pohtimaan ikääntymistä ja ihmiselämää osana maailmankaikkeutta.

Päivä alkaa Puistokartanon puistossa klo 10 Hiljaiset seniorit ‑installaatiolla, jossa yli 60‑vuotiaat tekevät 15 minuutin ajan näkyväksi ikääntymisen merkitystä. Tällä lempeällä mielenilmauksella pohditaan, miten senioreiden ääni kuuluu yhteiskunnassa ja millaisia tarinoita me kerromme vanhuudesta. Se myös muistuttaa, että elämänilo, toimijuus ja aktiivisuus eivät katoa iän myötä vaan saavat uusia muotoja.

Installaation jälkeen Vireyttä mieleen -päivän ohjelma jatkuu sisätiloissa. Klo 10.15–12 Puistokartanon työpajoissa tutustutaan järjestöihin ja eri toimijoihin sekä osallistutaan yhteisiin tekemisiin. Vireyttä mieleen -tapahtuman aamupäivä tarjoaa mahdollisuuden kohdata muita, jakaa yhteisiä hetkiä ja tutustua kuopiolaiseen senioritoimintaan omaan tahtiin.

Iltapäivällä klo 12–14 kokoonnutaan Puistokartanon liikuntasaliin yhteisen ohjelman äärelle. Tällöin tarkastellaan elämän suuria kysymyksiä tieteen ja ajattelun näkökulmista. Turun yliopiston väitöskirjatutkija Christina Humina luennoi avaruudesta ja erityisesti supernovista, joilla on keskeinen rooli elämän synnyssä. Kuopiolainen filosofian tutkija ja opettaja Niko Noponen puolestaan pohtii antiikin filosofian näkemyksiä hyvästä ja onnellisesta elämästä. Ohjelmassa on myös yhteislaulua, kun Kuopion kansalaisopiston Hyvää tekevä musiikki ‑ryhmä laulattaa yleisöä. Iltapäivän ohjelmaa on myös mahdollista seurata etänä Vimeon Kuopiokanavalla.

Vireyttä mieleen ‑päivä yhdistää tänä vuonna kulttuurin, tieteen ja kohtaamiset ja kutsuu kaikki pohjoissavolaiset seniorit mukaan yhteiseen ja merkitykselliseen tapahtumaan. Kuopion seniorityöryhmän järjestämä päivä tarjoaa tilaa keskusteluille, uusille oivalluksille ja aidoille kohtaamisille. Vireyttä mieleen muistuttaa, virkeä mieli ja uteliaisuus eivät katso ikää – ja että maailmaa voi katsoa avarammin yhdessä.

Senioripäivä Vireyttä mieleen – Maailmankaikkeus minussa
Ke 6.5.2026 klo 10–14
Puistokartano, Puistokatu 20, Kuopio
Vapaa pääsy

Ilmoittaudu Vanhustyön keskusliiton järjestämään
Hiljaiset seniorit -installaation

Tammikuu 2027: Verhmersalmi, Riistavesi, Tuusniemi, Kaavi – tervetuloa kursseille
Tammikuu 2027 on nurkan takana. Olipa haaveissasi uusi kieli, parempi kunto, luova harrastus, musiikki, tanssi tai mukava yhdessäolo, tammikuun tarjonnasta
Lue lisää
Nilsiä, Juankoski, Rautavaara-tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule!
Tammikuu 2027 tuo runsaasti harrastusmahdollisuuksia Nilsiään, Juankoskelle ja Rautavaaralle. Tammikuussa alkavilla kursseilla voit liikkua, tehdä käsillä, musisoida, tanssia, opiskella kieliä.
Lue lisää
Tammikuu 2027: Etelä- ja Länsi-Kuopio, Karttula ja Maaninka
Tammikuu 2027 tuo mukanaan uutta tekemistä myös Etelä- ja Länsi-Kuopioon, Karttulaan ja Maaningalle! Tammikuussa 2027 käynnistyy jälleen monipuolinen kattaus kursseja,
Lue lisää
Kuopio: tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule mukaan!
Mitä haluaisit oppia tai kokeilla Kuopiossa tammikuussa 2027? Kuopion kansalaisopistossa alkaa kursseja monilta eri ainealueilta, kuten kielistä, käsitöistä, kuvataiteesta, liikunnasta,
Lue lisää
Siskot ja Simot. Joulupostia ikäihmisille 2026.
Olemme mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa 3.-30.11.2026
Kuopion kansalaisopisto on mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa. Keräyslaatikot löytyvät Puistokartanon B- ja C-käytäviltä, Nilsiän kirjastolta ja 5.11.2026
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Juhlitaan 110-vuotista taivalta. Kuvituskuva.
Ilmainen juhlakonsertti – Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan 28.11.2026– ilmoittaudu mukaan
Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan koko lukuvuoden opiston eri tapahtumissa. Juhlavuoden päätapahtuma on kuitenkin lauantaina 28.11.2026 klo 16–17 järjestettävä Yhdessä
Lue lisää