Uutiset

Kuopion kansalaisopisto. Kuntosalikurssi. Kuvituskuva.

Senioreiden asiakasraati to 6.11.2025 – tule mukaan

Kuopion kansalaisopiston senioreiden asiakasraati kokoontuu ensimmäisen kerran to 6.11.2025 klo 12-13 Hyvän Olon Olohuoneen jälkeen Puistokartanon Kallavesi-salissa. Tule mukaan vaikuttamaan ja kertomaan, millaisia toiveita ja ideoita sinulla on opiston toimintaan. Keskustellaan rennosti kahvin, teen ja pienen suolaisen äärellä. Osallistujien kesken arvomme 20 € lahjakortin Kuopion kansalaisopistoon.

Tervetuloa, sinun mielipiteesi on meille tärkeä!

Millainen kuva sinulla on Kuopion kansalaisopistosta? Mitä siinä on hyvää ja missä olisi parantamista? Mitä kursseja tai palveluja kaipaat? Millainen kansalaisopisto innostaisi sinua tulevaisuudessa?

Meillä on paljon kysymyksiä, joihin vain sinä osaat vastata. Sinun ajatuksesi ja ideasi ovat avain parempaan kansalaisopistoon. Tule mukaan vaikuttamaan, kertomaan näkemyksiäsi ja rakentamaan meidän kanssamme tulevaisuuden kansalaisopistoa. Yhdessä me voimme kehittää Kuopion kansalaisopistoa niin, että se vastaa entistä paremmin sinun ja muitten pohjoissavolaisten toiveita ja tarpeita.

Tervetuloa mukaan – yhdessä me rakennamme kansalaisopiston, joka innostaa, yhdistää ja tukee oppimisen iloa.

Senioreiden asiakasraati
to 6.11.2025 klo 12–13
Puistokartanon Kallavesi-sali

Lisätietoja
Rehtori Kirsti Turunen
Puh. 044 718 4701
kirsti.turunen@kuopio.fi

Tutustu Kuopion kansalaisopiston kursseihin verkkokaupassamme ja toimintaan kotisivujemme kautta.

Tammikuu 2027: Verhmersalmi, Riistavesi, Tuusniemi, Kaavi – tervetuloa kursseille
Tammikuu 2027 on nurkan takana. Olipa haaveissasi uusi kieli, parempi kunto, luova harrastus, musiikki, tanssi tai mukava yhdessäolo, tammikuun tarjonnasta
Lue lisää
Nilsiä, Juankoski, Rautavaara-tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule!
Tammikuu 2027 tuo runsaasti harrastusmahdollisuuksia Nilsiään, Juankoskelle ja Rautavaaralle. Tammikuussa alkavilla kursseilla voit liikkua, tehdä käsillä, musisoida, tanssia, opiskella kieliä.
Lue lisää
Tammikuu 2027: Etelä- ja Länsi-Kuopio, Karttula ja Maaninka
Tammikuu 2027 tuo mukanaan uutta tekemistä myös Etelä- ja Länsi-Kuopioon, Karttulaan ja Maaningalle! Tammikuussa 2027 käynnistyy jälleen monipuolinen kattaus kursseja,
Lue lisää
Kuopio: tammikuussa 2027 alkavat kurssit. Tutustu ja tule mukaan!
Mitä haluaisit oppia tai kokeilla Kuopiossa tammikuussa 2027? Kuopion kansalaisopistossa alkaa kursseja monilta eri ainealueilta, kuten kielistä, käsitöistä, kuvataiteesta, liikunnasta,
Lue lisää
Siskot ja Simot. Joulupostia ikäihmisille 2026.
Olemme mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa 3.-30.11.2026
Kuopion kansalaisopisto on mukana Siskot ja Simot Joulupostia ikäihmiselle kampanjassa. Keräyslaatikot löytyvät Puistokartanon B- ja C-käytäviltä, Nilsiän kirjastolta ja 5.11.2026
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Juhlitaan 110-vuotista taivalta. Kuvituskuva.
Ilmainen juhlakonsertti – Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan 28.11.2026– ilmoittaudu mukaan
Kuopion kansalaisopiston 110-vuotista taivalta juhlitaan koko lukuvuoden opiston eri tapahtumissa. Juhlavuoden päätapahtuma on kuitenkin lauantaina 28.11.2026 klo 16–17 järjestettävä Yhdessä
Lue lisää