Uutiset


Hannu Merjovaara voitti Meidän sininen Kallavesi -valokuvakilpailun – Opistosali on nyt Kallavesi-Sali

Viime keväänä järjestetty Meidän sininen Kallavesi -valokuvakilpailu on nyt ratkennut. Kilpailun voitti Hannu Merjovaara upealla valokuvallaan Siellä laevat huuteloo. Voittajavalokuvassa tilkkutäkkimäinen Kallavetemme näyttäytyy lumoavana – jopa mystisenäkin. Merjovaaran teoksesta välittyy erinomaisesti ympärillämme olevan järvimaiseman ja sen monien saarien kauneus ja kiehtovuus.

Toiseksi valikoitui Shura Balaganovin valokuva Aamun hiljaisuus, joka lumosi tuomariston tyynellä rauhallaan. Kolmanneksi tuli kilpailun ainoa talvikuva, Reino Holopaisen Neulamäki. Kuvassa valkopeitteinen Kallavetemme sulautuu yhdeksi lumihuippuisten puitten kanssa.

Merjovaaran ottamasta voittajakuvasta tehtiin kesän aikana iso maisematapetti Puistokartanossa sijaitsevan Opistosalin seinälle. Balaganovin ja Holopaisen kuvista tehtiin puolestaan maisemataulut tähän samaiseen saliin. Valokuvakilpailun myötä Opistosalin nimi muuttui Kallavesi-saliksi. Voittajat palkittiin Kuopion kansalaisopiston lahjakorteilla uudistuneen salin avajaisissa. Sydämellinen kiitos kaikille osallistuneille ja lämpimät onnittelut voittajille.

Kuopion kansalaisopisto. Retkeilyä ja puutarhanhoitoa. Kuvituskuva.
Touko-kesäkuu on tekemistä varten – ilmoittaudu nyt kevään viimeisille lyhytkursseille
Touko-kesäkuu on täynnä mahdollisuuksia. Tarjolla on vielä monipuolinen kattaus – juuri sopivan mittaisia kursseja ennen kesää. Useat kurssit kestävät vain
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Ilmoittautuminen lukuvuodelle 2026-2027 alkaa ti 26.5.2026 klo 10. Kuvituskuva.
Lukuvuoden 2026–2027 kursseille ilmoittautuminen alkaa ti 26.5.2026 klo 10
Tulevan lukuvuoden 2026-2027 ilmoittautuminen alkaa toukokuussa!Kurssitarjonta avautuu verkkokauppaan vähitellen n. viikkoa ennen ilmoittautumisen alkua, viimeistään tiistaina 26.5.2026. Luvassa on jälleen
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Kesäkursseja lapsille ja nuorille Puistokartanossa. Kuvituskuva.
Kesäkursseja lapsille ja nuorille kesäkuussa: kuvataidetta, käsitöitä ja kesäkokkausta 1.-12.6.2026
Kesäkursseja Puistokartanossa 1.-12.6.2026, 7-14 – vuotiaille lapsille ja nuorille! Luvassa on kuviskursseja, käsityöleirejä ja kesäkokkausta. Voisiko mukavammin kesäloma alkaa? Kivaa
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Vireyttä mieleen -senioripäivä. Kuvituskuva.
Suosittu senioritapahtuma jälleen Kuopiossa – Vireyttä mieleen, maailmankaikkeus minussa 6.5.2026
Jo perinteeksi muodostunut ja satoja kävijöitä vuosittain houkutteleva Vireyttä mieleen -senioripäivä järjestetään jälleen Kuopion kansalaisopiston Puistokartanolla keskiviikkona 6.5.2026 klo 10–14.
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Uusi nimi: Etelä- ja Länsi-Kuopio. Kuvituskuva.
Uusi nimi – tuttu alue! Eteläinen ja läntinen maaseutu on muuttunut Etelä- ja Länsi-Kuopioksi
Uusi nimi yhdelle toimialueellemme. Verkkokauppamme osasto Eteläinen ja läntinen maaseutu tunnetaan jatkossa nimellä Etelä- ja Länsi-Kuopio. Uusi nimi on selkeämpi,
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Sawo Ensemble juhlakonsertti 25.4.2026. Kuvituskuva.
Tapahtumaviikko 20.-26.4.2026, tule mukaan viihtymään!
Kuopion kansalaisopiston tapahtumakevät on täällä, ja edessä on monipuolinen kulttuurinen kokonaisuus, joka tuo yhteen esiintyjiä, tekijöitä ja yleisöä eri puolilla
Lue lisää