Uutiset

Kuopion kansalaisopiston uusi lukuvuosi käynnistyy syyskuun alussa

Kuopion kansalaisopiston uusi lukuvuosi 2025–2026 käynnistyy syyskuun alussa, ja se tuo mukanaan jälleen laajan ja monipuolisen valikoiman kursseja ja harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille oppijoille. Tarjolla on tuttuja suosikkikursseja sekä täysin uusia sisältöjä, jotka vastaavat tämän päivän kiinnostuksen kohteisiin ja oppimistarpeisiin.

Olipa mielenkiinnon kohteena kielet, kädentaidot, kuvataide, liikunta, musiikki tai digiosaamisen kehittäminen, jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Kansalaisopistossa on mahdollista syventää osaamista, oppia uutta, kerrata vanhaa ja viettää aikaa innostavassa ja hyvässä seurassa

Ilmoittautumisia on jo kertynyt lähes 15 600, mutta mukaan mahtuu vielä. Jos toivekurssi on jo ehtinyt täyttyä, jonoon kannattaa ilmoittautua. Tilanteet elävät, peruuntumisia tulee ja paikkoja vapautuu.

Kuopion kansalaisopisto järjestää opetusta Kuopion ja Kuopioon liitettyjen maaseutualueiden lisäksi myös Rautavaaralla, Kaavilla ja Tuusniemellä. Lisäksi osaan kursseista on mahdollista osallistua myös etänä, joten osallistuminen onnistuu mistä päin maailmaa tahansa.

Viimeiset kurssipaikat 20.-31.10.2025. Ilmoittaudu NYT!
Viimeiset paikat lokakuussa alkaville kursseille ovat tässä! Nappaa omasi ja ilmoittaudu NYT mukaan verkkokaupassa. Kurssit alkavat pian. Kuopio Lapsen ja
Lue lisää
Kuopio250 Lähde Liikkeelle Kuopiohallilla
Ilmaiskurssi Lähde liikkeelle, innostu ja ihastu perjantaisin 24.10.2025 alkaen ja Yhteislaulukonsertti Maaningalla su 26.10.2025 
Kokeile ilmaiseksi liikuntalajeja Kuopio-hallilla perjantaisin ja osallistu voimaannuttavaan yhteislaulukonserttiin Maaningalla. Näistä tapahtumista saat kunnon annoksen hyvää mieltä! Ilmaiskurssi Lähde liikkeelle,
Lue lisää
Vietämme syyslomaa 13.-19.10.2025.
Syyslomalla 13.-19.10.2025 ei pääsääntöisesti ole opetusta ja asiakaspalvelumme sekä Puistokartanon kudonta ovat suljettuna.Nautitaan tuleva viikko kauniista syksystä. Jatketaan nykyisiä harrastuksia
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Käsityö. Makramee.
Lokakuu 2025 alkavat kurssit Kuopiossa. Näille kursseille on tilaa, ilmoittaudu mukaan!
Vielä ehdit näille lokakuussa alkaville kursseille, joilla on vapaita paikkoja. Kurssit alkavat pian – älä jää paitsi mahdollisuudesta oppia ja
Lue lisää
Kuopion kansalaisopisto. Kuvataide. Lasitekniikat.
Lokakuu 2025 alkavat kurssit: Kuopion seutu ja lähikunnat
Vielä ehdit lokakuun kursseille Kuopion seudulla ja lähikunnissa. Näille kursseille on vielä tilaa. Nappaa viimeiset paikat ja uudet mahdollisuudet. Tutustu
Lue lisää
Marraskuussa 2025 alkavat kurssit, tutustu ja tule mukaan!
Tutustu marraskuussa 2025 alkaviin kursseihin verkkokaupassa ja ilmoittaudu mukaan! Voit ilmoittautua kursseille myös puhelinpalvelussa tai Puistokartanon asiakaspalvelussa. Muistathan ilmoittautua ajoissa,
Lue lisää